Arkiviikko alkoi, kuten sovittu on, Pikkuritarin ja Murun kanssa. Se menee niin, että Pikkuritari jatkaa koulun ip-kerhossa tuntien jälkeen neljään asti ja tulee sitten yksin kotiin. Vaari ja Mummeli hakevat Murun päiväkodista puoli viisi ja ennen viittä olemme jo heillä kotona. Tänään seitsemän täyttävä ekaluokkalaisemme on selvinnyt hienosti omaehtoisesta kotiintulosta, kun matka on lyhyt ja reitti turvallinen. Olen kertonut Pikkuritarille, että minun ekaluokan koulumatkani oli kolme kilometriä ja ylitettävänä oli pelottavan syvä oja, jonka yli johti vain kaksi puuta rinnakkain. Iltapäiväkerhoja ei ollut, mutta maalla äidit olivat aina kotona.

Mummeli lämmittää lasten ruuan ja ateriahetken jälkeen katsotaan Pikku Kakkonen tietysti. Sitten kumpikin esittää soittoläksynsä. Esiintymisjärjestyksestä tulee kinaa, selvä se. Pikkuritari soittaa melko pitkiä kappaleita suvereeniin tyyliin. Tällä kertaa livahti joukkoon yksi räyhä-ääni, josta Mummeli huomautti. – Ai sä kuulit sen, oli kommentti, ja poika hioi otteen tarkemmaksi. Muru yrittää kovasti, mutta kun takana on vasta kymmenkunta soittotuntia, sormet eivät vielä tottele niin nopeasti kuin pikku viulisti haluaisi, ja siitähän tulee harmitusta.

Leikkiaikaakin jää. Mummeli hassuttelee Murun kanssa, ja Vaari ja Pikkuritari pelaavat. Viime aikoina Pikkuritarin IsoNalle on tullut Murun lempiystäväksi ja Mummeli avustaa nallea, joka pääsee sillä lailla osallistumaan Murun keksimiin huimiin juttuihin. Iltapalaa syödään seitsemän jälkeen ja kun iltapesut on hoidettu ja yöpuku päällä, keskitytään iltasatuun. Nyt on menossa Fedja-setä, kissa ja koira, jossa postiljooni Petshkin ei luovuta postissa tullutta pakettia, koska kissalla ei ole sääntöjen mukaisia todistuksia. Ennen kuin Mummeli on päässyt Levon-hetki-nyt-lyö -laulun loppuun, Muru on umpiunessa, ja isi on tullut jo kotiin.