Hyviä ja eloisia päiviä Pissismummolasta taasen teitillen! Täälä on ollut sekä menoa ja meininkiä että oleilua ja oljentelua. Siis ihan arkista taviseläkeläisen elämää. P.Mummo ei ihan saletisti kaikesta meininkipuolen äksönistä ole tykännyt sattuneesta syystä, siis niiltä osin erittäin ei, mikä koskee koipien käyttöä. Laitimmaista koipea nääs kenkuttaa edelleen, vaikka keppi on jo jätetty nurkkaan. 

Mummo tuumaa, että sanoinko mä vähästi aikaa sitte teitillen, että nyt loppu remontit. Että se viimenen oli vihon-. Saa sitä sanoa. Toissapäivänä taloyhtiössä alkoi ryske. Remppamiestä lappaa sisään ja parketin poikki pihaovelle. Sieltä lähti kaksi täysinpalvellutta ovea kaatikselle. Mitään vikaa niissä. Mutta kun. Ei ollu Pissismummolan väen agendalla tämä, mutta jonkun ekspertin. Nykyään pitää olla kuulemma toisenlaiset lukitukset. Ja kahdesta ovesta saa samalla leivottua yhden. Eikä vedä.

P.Kaveri päivysti yhden päivän ja eikös ne tullu meitin kiusaksi sitten vasta iltakuudelta. Saha sirahteli, vasarat paukku ja porakone laulo, kun valmis ovipaketti soviteltiin entisiltä jääneeseen kulkuaukkoon. Sitte tuli hiljasta, porukka häipyi. Mummo, että koskas tähä kynnys tulee. P.Kaveri, jotta viimeistely tehdään kuulemma huomenna.

Huomenna päivystettiin taas. Ovia vietiin ja tuotiin naapureissa, mutta Illalla kynnykset puuttu edelleen. Ei kuulemma ehdi enää tänään, tullaan huomisaamuna. – Mutku olis muuta menoa… heti aamusta…mutisi Mummo, mutta ne oli jo menneet.

Perjantai on remppakuvioissa pelottava päivä. Ikinä ei tiedä minkä sortin viikonloppua ne pohjustaa. P.Kaveri alotti kolmannen päivystyspäivänsä, kyydittyään ensin Mummon toisaalle. – Hohhoijakkaa, sanoi mummo kotiuduttuaan puolilta päivin, – kynnys näkyy olevan paikallaan! P.Kaveri hymyili voipuneesti. Päivystävän asukkaan virka mehuttaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.