Pissismummo ja Poikakaveri känttyröivät ulos kotikolostaan – tai siis Mummo känttyröi, Poikakaverihan kävelee täällä ns. muina miehinä ja hoitaa taloudessa sekä juoksevat että käveltävät asiat melko tarkkaan tällä haavaa. Noniin. Liikekannalle lähdön motiivi oli sekä veto- että työntöperäinen. Tarkoittaa, että oli liput lakkarissa kesäteatterinäytökseen – se nääs veti – ja vakavalaatuinen neliviikkoinen neljänseinänsyndrooma puolestaan työnsi.

Pissismummo lähti uljaana pystypäin ja pahemmin irvistelemättä kotiovesta, mutta suostui kumminkin ihan vain varmuuden vuoksi ottamaan kepin varalle auton takakonttiin. Nelipyöräisen kulkuneuvon takakontti se muuten on erinomattainen keksintö. Siellä kulkee vakiovarusteena, ensiapupakkauksen, vaahtosammuttimen, sateenvarjojen, kumisaappaiden ja lenkkareiden, tuulilasin pesunesteen, tyhjän bensakanisterin ja jäänraaputtimen lisäksi haudanhoitosetti (tulitikut, kynttilöitä, hanskat, istutuslapio ja harja) ja joskus jotain muutakin sinne unohtunutta, joka jossain elämänkäänteessä osoittautuukin yllättäen to’osi tarpeelliseksi.

Noniintaas. Auto matkaajineen oli hyvissä ajoin perillä niin, että kuohumaljat kerittiin siemaista ja kahvit tilata väliajalle. Jo ennen näytännön alkua kävi ilmeiseksi, että Mummon asusteet olivat kerta kaikkiaan kehnot. Hän kun oli uskonut sääennustetta, että auringon piti paistaman koko lauantaipäivän sekä lähtö- että saapumispisteessä. Eipä paistanut perillä päivä eikä kumottanu kuutamo, vaan jäpötti paksu pilvimuuri taivaankannessa, ja ilma tuntui kolealta kuin vappuaamuna. P.Mummo hytisi ja manasi surkeuksissaan sääennustajat ja -ennustimet ja lopuksi oman herkkäuskoisuutensakin maanrakoon. Kunnes.

Muistipa äkisti takakontin Mummo. Poikakaverin laittoi sinne kaivelemaan ja – tsadaa! – löytyi talvikeleiltä sinne unohtunut kauniinpunainen matkahuopa. Mummo pelastui huurtumasta tönköksi tällä kertaa. Teatterikappale oli taattua kesäkamaa: oli kohtalon toisilleen usuttama nuoripari, oli anoppia, appiukkoa, vanhapoikasetää ja nuorikon eksää ja kohtuukourallinen sivullisempaa väkeä. Ohjaaja oli vetänyt maamme itäisen ja läntisen murrepuheen ja kansanluonteen niin överiksi, että katsoja saattoi mieltään pahoittamatta iloisesti nauraa itselleen. Sählinkiä, meininkiä ja tapakulttuurishokkia piisasi, kun nuoripari simuloi kuukauden avioliitonomaista yhteiseloa sulhoehdokkaan kotitilalla. Ja juuei, kyllä siinä onnellinen loppu oli, ettei se silleen yllättäny, mutta yleisöllä oli niinmaanperusteellisen hauskaa sitä ootellessa.

Olik see Turu’plikk, ko sanos, jot hauskuut piissa? Ja Pissismummon ikimuori, häähä hää sano: mää pois kottiis nauramaa, elä veikkone kylil ilakoi, hyö luuloot, jot siul ei oo kaik koton.  

PS         Vielä sitä Avioliittosimulaattoria viikon verran esitetään Pyynikillä, mutta loppuunmyytyjä taitavat olla näytökset.