Pissismummolasta taas päivää teitillen. Mitäpä kuuluu sinne? Hyvinkö mennee? No sitä ei voi sanoa meikämummo. Tää meni sitten vihdostaviimen moikkaamaan omalääkäriään, kun omahoitsu niin auliisti aikaa tarjos. Mitäkäs, siellä se istu yksinänsä, lääkärilikka, yhtikkä potilasta ei sillä ollu ennenko P. Mummo linkoutui ovestans sisää. Ja niin oli hyvin supistettu kesäterkkari, ettei toista potilasta näkynyt autioilla käytävillä koko aikana, tämän Poikakaveri raportoi.   

Mummo oli jättänyt keppins kotio, ettei olis niin sairaan näköne. Nojaili vain vähäsen Poikakaverin käsivarteen autosta sisälle ja takas tullessa. (Pitää nääs olla reipasta mummoo, ku menee omalääkärins juttusille.) Lääkärilikka (LL) on enempi hiljanen tyyppi. Se hetikohta ynähti, että selkä kipeä, vai. – Juuei, ei vain selkä, kenkkukoipi kans ja varsinki se, tilitti Mummo, – se tuo niin öykästelee kulkiessa, että varottamati menee jalka pois alta ja Mummo nurin, jonsei ole keppi mukana. Onko laitaa tämä, kolme viikkoo tässä on jo kärvistelty? Siihen LL, että olikos rasitusta siinä alussa, vai mistä se. – No mitä nyt kipasin yhelle harjulle ja sielä vilposessa tuulessa istuksin, että nousuhiki kuivi. Jo oli seuraavana aamuna peijakkaisen pahana tämä.

Lääkärilikka otti vasaran ja paukutteli polviin. Toinen jalka potkasi virkkuna takasi, mutta kenkkukoipi ei ollu moksiskaan. LL pisteli jollaki terävällä, joka ei tehny vaikutusta kenkkukoipeen, mutta toinen jalka piikittelystä ei tykänny. Mummo aanaili, että ei tuo koipi ole omaihtensä, sisäpuolelta kipunoittee, mutta refleksit ei ole hereillä. – Tämä joskus voi kestää muutaman kuukaudenkin, mutta paranee itsekseen, sanoi LL, kirjotti lapun ja sano näkemiin. – Jaahas, tuumi Mummo, mitäpä se hyvejää lääkärille valittaa, jos kerta ihtestään paraneiksen, eikun kotio vain sitä oottelemaan, klinkuti klankuti.

Kotonans Mummo silmäili lääkärin lappua. – No jopas, että oikein yksilöllinen fysioterapeuttinen laiskanläksy, selkäkoulun käyneelle.