Ymmärrän, että kunkin lajityypin ihmiset pitävät kesäisin kokoontumisajojaan. Puolueväki, motoristit, muusikot ja musiikinystävät, jokasortin uskovaiset, urheileva kansanosa, rokkarit, räppärit, jazzarit ja bluessarit kuin myös kansanmusiikin ystävät, elokuvafriikit, kirjailijat, taiteenystävät. Myyntihenkisemmät tapahtumat kantavat oikein nimeä messut tai markkinat.

En ole koskaan ollut tangomarkkinoilla. Televisiosta huomasin, että sielläkin on paljon väkeä. Ollakseen markkinat, mitähän myydään? Viihteellinen puoli saattaa olla monen mielestä hyvä syy kokoontua Seinäjoelle. Mitä itse asiaan liittyvää siellä on kaupan syömisten ja juomisten ja markkinakrääsän ohessa? Ihmettelen vakaana ja järkevänä pitämieni pohjalaisten hurahtamista tangokuninkaiden ja kuningattarien kruunajaisiin. Ja sitäkin enemmän ihmettelen, että tämän hulabaloon kustannuksiin osallistun yle-veron kautta itsekin.

Oi, onhan tango toki väkevä elämys kesäisellä tanssilavalla tanssittuna, jos sattuu taitava partneri – tai yhteisesti laulettuna illan tummuessa yöksi jossain tilanteessa… mutta yksinomaisena laulukilpailulajina se on kyllä puuduttavin ikinä. Katsoja ihmettelee samojen kilpailijoiden pullahtamista estradille vuosi toisensa perään, kuten kerrottiin. Tuomariston kokoonpano nostaa kulmakarvoja, lavatehosteiden suureellisuus ohjelman tasoon verraten hämmentää. Kuningatarehdokkaiden tekopirteys on aivan omaa luokkaansa näillä leveysasteilla ja kuningaskandidaattien totinen lemmentuska ja yleisönkosiskeluelkeet herättävät lähinnä tuskanhikistä myötähäpeää.

Jos Ylen on ihan pakko tätä näyttää, voisi ainakin hillitä ärsyttävää etukäteismainontaa ja jättää lukemattomat semifinaalikierrokset vähemmälle. Tästäkin huolimatta – yksi lupaavan muheva laulajaääni oli sentään rantautunut Seinäjoen lavalle. Voittamaan.