Pissismummo paikansi ittens ylemmäs kartalla juhannuksesta toivuttuaan. Seurana oli nuorempi ystävämummo, Kriikuna. Mummokansalaiset kohentautuivat yksissätuumin sinivalkoisille siivillen ja lehahtivat tunnin ja vartin matkan kaupunkiin, josta valkoisella vuokralimusiinilla arvokkaasti suuntasivat he viivasuoraa tietä korpien halki pohjoiseen. Korven kätköissä tiesivät he piilevän pirtin, jossa heitä odoteltaisiin. Ajo-ohje oli kännykässä ja sen mukaan oli selkosilla selkeä suunnistaa. Päivä pilveili ja pilkahteli, siis mitä mainioin ajosää.

Vastaanotto oli lämmin ja vallan rutistavainen. Kutsu oli ollut voimassa liki kaksikymmentä vuotta ja väkevästi uudistettu kevätkuussa tänä vuonna. Kaikella on aikansa ja nyt tällä reissulla. Piilopirttiä isännöivä Menninkäinen Keiju-emäntänsä kera esitteli vuosien mittaan rakentuneet tilat: luomuharmaa pirtti sydämenään pikkuinen liesi, lasten perheille pystytetty nukkuma-aitta, jossa satunnaisen vieraankin oli mukava yöpyä, liiteri ja sen kyljessä pikkuinen huussi, leikkimökki lapsenlapsille ja soma sauna, jonka kiukaan alle Menninkäinen jo tulta viritteleiksen. Ja näkymä rinteeltä alas järvelle ihan sykähdytti! Rannassa odotteli vene soutajaa. Ja ah, saunalta polku uimasille veteen, jossa sirkeät kalat silmille hyppivät.

Aamusella Menninkäinen ilmoitti päivän ohjelmaksi Pirunkirkolla ja Hepokönkäällä käynnin. Hepoköngäs on könkäitten köngäs – Suomen korkein (24 m) luonnonvarainen putous. Se oli vuolaimmillaan kevään ja alkukesän runsaiden sateiden ansiosta. Mummot olivat yhdessä ja erikseen siellä joskus käyneetkin ja tiesivät, että kulku koskenniskalle ja puolivälitasanteelle oli helppo ja siitä vielä alas astikin portaita pääsi. Jylisevien vesien tuntumassa siemaistiin kahvit ja matka jatkui. 

Pirunkirkolla ei kukaan meistä ollut käynyt, tietä jouduttiin kyselemään. Vaan annas olla, kun seistiin polun alkupäässä, siinä jäpötti öykeä puomi poikittain ja puomissa lappu: Polku suljettu ja pääsy kielletty myrskytuhojen takia. Kauempana näkyi tukinpaksuinen kuusi kaatuneen polun poikki. Pissismummo, että mitäs nyt tehdään. Menninkäinen, että tänne asti piti tulla peijakkaan lappua lukemaan – ja Keijumuori, että kun Korven Sanomissa vielä viime numerossa oli mainos oikeen… Vaan mitäs nämä. Eipä siinä kauan aanailla, kun Pissismummo on jo pujottautumassa kaiteiden välistä rinnettä laskeutuville rappusille ja mutisee mennessään: käynpä kattomassa, josko tuosta miten… Kriikuna on kiipeämässä perään, Menninkäinen nostamassa kenkkuista koipeaan puomin yli ja Keijumuori pujottautumassa puomin ali.

No, äläs. Tukinpaksuisesta kuusesta päästään kohtuullisen hyvin yli, mutta sittenpä edessä rönöttää kaksi puuta päällekkäin polun kaiteiden varassa ja niitten takana tureikkoa niin kauas kuin rappuja alaspäin näkyy. Pissismummo huikkaa perässä tulijoille: kyllä on piru kaikkensa tehnyt, ettei kirkolle kukaan pääsis. Ja Menninkäinen, että mitäpä se hyvejää takasi kääntyvä, kun kerran on pirunpolulle lähtennä. Jovain hikeä norui, kun selvitettiin reittiä puu kerrallaan, yhdestä yli, toisesta ali, kolmansien välistä – kunnes tuli kolmen puun oksakas ryteikkö. Pissismummo, että nyt lykkäs piru merran viimesen kerran – nääs näytti, että tähän tyssäsi matkanteko. Ryteikön takana polku vielä ilkkui selvänä. – Akat tieltä kääntyy, puhisee Mummo ja kiipeää, hitaasti ja huolella jalansijat asetellen ja oksantynkiä väistellen. Niinvain tuo mokoma huutelee kohta toiselta puolen, että nyt loppu esterata. Kriikuna tulee perästä ketterämmin nuoremmuuttaan, ja Mummot jäävät katsomaan, joko kasikymppiset peränpitäjät luovuttavat. – Siunatkoon, nehän kiipeävät yli!!

Pirunkirkon maisema perillä on kivinen ja kolkko, syvän rotkon pohjalla kohisee koski kallioseinämät kohtisuorana kahtapuolta. Mykistynyt katsoja saa ihmetellä kymmeniä metrejä korkeiden korpikuusten latvuksia alapuolellaan. Siinä seisovat hikihelmet otsalla Pissismummo, Kriikuna-mummo, Menninkäinen ja Keijumuori. – Taitaa olla Nälkämaan laulun paikka, virkkaa sitten P.Mummo. Ja se lauletaan.

Paluumatkalla Mummot menevät taas edeltä ja etsivät nyt kiertotietä. Ei ole helppo sekään, sillä maastossa polkuja ei ole, jyrkkää rinnettä sen sijaan on ylös ja alas päin ja kaatuneita puita sielläkin sikin sokin. Menninkäisellä ja Keijumuorilla on kevyet lenkkarit toisin kuin Mummoilla, jotka ovat sonnustautuneet saappaisiin. Lopulta ollaan kaikki ehjinä siinä mistä lähdettiin. Ryytyneen hiljaisuuden katkaisee Pissismummo. – Otetaanko uusiks, kysäisee.  Menninkäinen, että mitäpä se hyvejää, pirunpolkuja, van saapi sanoa, että kerran on käyty.    

 

  • Osoitan täällä nöyrästi kunnioituksni teille pirunpoluille lähteneillä ja sieltä vielä takaisinkin päätyneille, kunhan hymyltäni selkiän 🙂
    Juuri sellainen matka, joka piti tehdä Yhdessä!

    Kommentin jätti mm · torstai7pm 9. heinäkuu31pm @ 19:27

  • yhdyn maijan nöyrään kunioitukseen. pelkkä lukeminen vie mehut kovakuntoisimmastakin, saati se suoritus. mutta varmasti siellä kivisessä ja kolkossa kaikki maalliset murheet unohtuivat ihanasti. taidan toteuttaa haaveeni karhunkierroksesta. tämän tarinan otan evääkseni.

    Kommentin jätti meri · torstai7pm 9. heinäkuu31pm @ 20:21

  • Jonsei olis kameraan talletettu pahimmat ja komeimmat paikat, en itekkään enää uskois, ettei se unta ollut.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantai7am 10. heinäkuu31am @ 11:11