Tiistaina on toinen koko päivän saarikierros. Aloitamme Gorey Gastlen linnoitukselta. Sää on koleahko ja pilvinen. Nahkatakki on tarpeen ja sen alla villaista. Tämäkin linnoitus on korkealla paikalla, joten portaita riittää. Kattotasanteelta aukeava näköala palkitsee kiipeävät. Linnoituksen sisäpihoilla on tykkejä ja muuta sotakalustoa, rekvisiittana ritariasuinen ratsastajakin. Tornihuoneissa on huolellisesti esille pantuja museoesineitä, karttoja, myös kuningatar Elisabeth II:n hologrammikuva. Koska en rakasta historialuentoja, olen tyytyväinen, että saamme kierrellä omaan tahtiin linnoituksessa, lueskella opastauluja tai jättää huomiotta, jos ei kiinnosta. Lopulta laskeudumme maan tasalle ja rinnettä alas rannalle pikku kylään, jossa on pub, tietenkin, sekä pari pikkuista ravintolaa ja kahvila. Kahvila on täpö täynnä, pujahdamme sitten pubiin ja Toinen siemaisee olutlasillisen, minä kunnon siideriä (= englantilaista).

Bussimme kiertelee pohjoisrannikkoa ja pysähtyy parilla näköalapaikalla. Yhdellä mies rakentaa hiekkalinnoitusta ja ojentelee hattuaan kuvaajille. Kiertoajelun aikaan sattuu olemaan laskuvesi ja näemme karikkoisen merenpohjan, jonka kiviltä paikalliset keräävät merilevää, jota käyttävät perunapeltojensa lannoitteeksi. Tästä johtunee Jerseyn oman perunalajin erityisen herkullinen maku. Oppaamme on tosi ihastunut Jerseyn vaaleanruskeaan lehmärotuun ja huokailee mikrofoniin aina kun jossain lehmä vilahtaa. Jerseyn lehmä on pienikokoinen, suurisilmäinen, lauhkealuontoinen ja lempeännäköinen. Se tuottaa erinomaisen rasvaista (6{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a}) maitoa, josta saa herkullista juustoa, jogurtteja ja jäätelöä.  Makuväittämät voin todistaa paikkansa pitäviksi vaikkapa Mertonin aamiaistarjoilun perusteella.

Kierroksen päätteeksi tulemme esihistorialliselle hautapaikalle, La Hogue Bie’lle. Siellä on hyvin järjestetty museo, jonka erinomaiseen esittelyvideoon minäkin jaksan syventyä, kun siinä on katsottavaa. Itse hautakammioon pitäisi likipitäen kontata sisälle eikä kumpikaan meistä löydä syytä miksi ryömisimme esihistoriallisen hautakummun sisuksiin.  Kuka ylimalkaan haluaa ryömiä jonkun toisen hautaan, ajattelen. Mutta joku joukosta aina haluaa, ehkä vain kertoakseen, että kävi siellä. Hautakumpu on tosi korkea ja sen päälle on rakennettu pieni kappeli, jonne kiipeämme portaita. Itse kappeli on hyvin yksinkertainen, mutta kummulta on myös hyvät näkymät ympäröivälle alueelle.

 

Retkeltä paluu on niin myöhään, että Tea Garden on jo suljettu. Kävelemme Ruusutarhan läpi, istumme hetken Maryn ja Arthurin penkillä vain kuuntelemassa lintuja ja katselemassa pergolan läpi kulkijoita. Muutamat St. Lukas’in kellot kuunneltuamme lähdemme kukkien tuoksussa viipyillen kulkemaan takaisin hotellille. Lomarytmi on jo löytynyt, nukumme hyvin ja aamulla olemme virkkuina valmiit uusiin seikkailuihin.

****jatkuu