Lapsuuteni kirkkomaalla saatellaan vainajat koivukujaa leposijoilleen. Muutama vuosi sitten äitiä saatellessa hätkähdin käytävän tutuiksi käyneiden koivuvanhusten kaatamisesta – nyt jatkaa saattotehtävää jo nuorten koivujen kesäheleä parvi. Hautausmaita on nykyään enemmän kuin seurakuntia. Onneksi on vielä kirkko, joka näitä muistojen puistoja hoitaa, yhteiskunnan tuella ja verovaroin. Sureville ja kaipaaville omaisille kirkkomaat ovat lohdun lähde, ja satunnainenkin kävijä kokee hiljaisuutta ja rauhaa.