Uunituore pääministeri ’ilmoitti’ eilen, miten aikovat valitulla porukalla toimia näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Punnittua järkipuhetta oli tuo ja vakaan suomalaismiehen suusta, tuumii  Mummo.

Vaan kuuntelivatko valitsemamme edustajat, Pissismummo mutisee kyrsiintyneenä. Osoittivatko suosiotaan nuo vaaleissa parlamenttiin ylennetyt kansamme kaapinpäälliset. Kuultiinko hyväksyvää ja kannustavaa hyminää lehtereiltä, mitä. Juuei. Ei kuultu, ei.

Nämä huomionkipeät hyväkkäät huutelivat puheen päälle, häiriköivät asianpuhujaa keskenään naureskellen kuin pahainen yläasteen teiniporukka konsanaan. Rikollisiksi ja pettureiksi peräti haukkuivat, kun ääneen pääsivät.

Pahin mölinä kuului niiltä, jotka itse olivat epäonnistuneet hallinnointitehtävässään taannoin. Vahingonilo oli ylimmillään, kun päästiin oikein kuorossa tarjoilemaan persujen nokkamiehelle takaisin männeenvuotisia lohkaisuja.

Jos kompuroi edellinen eduskunta maalisuoralla, ei alkanut uudenkaan taival kovin kehuttavasti. Jokunen sivistyneesti ja asiallisestikin esitetty arviointi sentään kuultiin, kiitos kristillisten ja ruotsalaisten. Mummo vapauttaa itsensä tästedes huonoa teatteria seuraamasta. Tsemppiä hallitukselle! Yrittävää ei saa latistaa. Hulinasakki hävetköön.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.