No niin. Sepä tietysti! Yhtenä pilviharmaana aamuna keksin syyn yleiseen apeuteen tässä maailmankaikkeudessa: Pissismummoa ei ole näkynyt. Huomasin kyllä viimeksi tavatessa, että hänellä on tulollaan sesonkikohkaus, jota tuo itse kutsuu nimellä kevätrytäkkä. Sitä edeltää pitkäpiimäinen venyminen ja pähkäily, junnaaminen ja viirusilmäinen aanailu. Se on energiain koostamista, jonka jakson pituutta ei voi ennustaa. Sitten eräänä aamuna alkaa tapahtua. Ja autapa armias!

No, mitä? Vaatehuoneen perukoilta kaivetaan esiin matkalaukut, isot sekä pienet. Kaksi jää odottamaan, muut viedään varastoon. Muuttolaatikoihin poimitaan hushollendaalista kaikki, mikä on irrallaan hyllyjen reunoilla ja päällä. Pöly vain pöllähtelee, kun Mummo pistää töpinäksi pikkutavarain kanssa, ja Poikakaveri kantaa laatikoita pois ja laulattaa imuria. Lamput katosta, verhot ikkunoista, matot lattioilta, taulut seiniltä – jo vain! Ei tietoakaan junnauksesta nyt.

Miten autiota nyt onkaan Pissismummolassa! Ja toisin päin: miten paljon tavarakerrostuma on vienytkin kokemusperäistä elintilaa. Hyllyjen ja kaappien päältä löytyy kaikenlaista, jota ei ole muistanut olevankaan: epävireinen soitin, kauniita pulloja, joiden sisältö on joskus jonkin juhlahetken kunniaksi nautittu, Lapin erämaakelon kappale, kiviä kaiken maailman rannoilta, hiekkaruusu Saharasta, pala Kiinan muuria, simpukkalamppu…

Lopuksi Mummo ja P.Kaveri poimivat kaapeistaan kahteen laukkuun kasan yllä pidettäviä välttämättömyyksiä, reppuun matkustusasiakirjat ja muut hengissäpitimet. Nyt ovat he valmiina seikkailuun ja poistuvat kotikonnultaan määräajaksi. Ja taloon autioon jää rytäkkää jatkamaan remppakimppa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.