Leidit tapasivat kaupungilla arkilounaan merkeissä ja tuulen tuivertamissa kampauksissa. Ovella toisiamme odotellessa todettiin vain: onneksi hiukset ovat kiinni toisesta päästä. Keskustelu polveili ajankohtaisen yhteiskuntatilanteen ja siinä havaittujen ilmiöiden maastossa sekä henkilökohtaisten kuulumisten ja kokemusten piirissä.

Leidi S. ja leidi T. olivat joutuneet tutustumaan oman paikallisen terveysasemansa palveluhalukkuuteen  pääkaupungin systeemissä. Ei kovin rohkaisevaa. Voiko hoidon evätä sillä perusteella, että vaiva on vanha, jos potilas on sinnitellyt kipuineen, kunnes ei enää koe jaksavansa? Tai siksi, että diagnoosia ei ole vielä annettu vaikka oireet ovat jatkuneet kuukausia?  Siitähän seuraa, että potilas joutuu hakeutumaan yksityiselle lääkäriasemalle apua saadakseen. Omakin taannoinen kirvelevä ärtymys tuli mieleen. Kuuntelinpa taas kerran koko soitoille varatun tunnin terveyskeskuksen opastavaa nauhaa, joka pyysi odottamaan sulkematta puhelinta ja siirsi puhelun samantien toiseen automaattivastaajaan, joka sitten katkaisi puhelun kerrottuaan numeron vastaavan vain tiettynä aikana – aikana, jona juuri olen soittanut.

Erosimme toivotellen herttaista kesää. Kyllä eläkeläisen on paras koettaa pysytellä terveenä ja rukoilla varjelusta tapaturmilta. Ja säästää eläkkeestään määräosa siltä varalta, jos jotain tapahtuu. Yksityinen lääkäriasema korjaa sitten aikanaan sen potin.