Lentoturmauutisen pohdiskelu on jatkunut mediassa poikkeuksellisen pitkään. Jostain aina tihkuu tiedonmurunen, jota sitten märehditään. Järkyttävän tapahtuman vaikutus on tietysti suoraan verrannollinen siihen, miten lähellä omaa elämänpiiriä se tapahtuu ja nythän oltiin Euroopan sydämessä. Espanjasta kotiin palaavia nuoria, heidän vanhempiaan ja läheisiään olen erityisesti ajatellut näinä päivinä. Onnettomuuden aiheuttajan omaisilla lienee oma tuskansa, jota ei mikään koskaan voi pois pyyhkiä. Voi vain toivoa voimia heille – kuin myös pelastushenkilöille, jotka uurastavat rinteillä vielä pitkään.

Täytyy tietää. Turmassa menehtyneiden omaiset tarvitsevat vastauksia kysymyksiinsä. Lentoyhtiöt tarvitsevat nämä selvittelyt, sillä vastuu kaatuu lopulta sinne. Suuri matkustava yleisö tarvitsee tietoa voidakseen luottaa tarvitsemiensa palveluiden järjestäjiin. Faktaa tarvitaan katkomaan huhuilta siivet. Vastaamattomia kysymyksiä on ja vähitellen paljastuvia puutteita lentoturvallisuudessa, jotka pitää korjata, ettei tämänkaltainen enää olisi mahdollista. Liian monta konetta ihmisineen on rytissyt alas taivaalta viime vuosina.  

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.