Kuka lakaisi taivaan esiin, tuuliko? Heräsin pilviseen aamuun ja ennen kuin sain lenkkarit jalkaan ja repun selkään, loistaakin jo aurinko sinessä. Mennessä solautan keltaiseen kortin, jossa muistutan sisarellisesti veljeä siitä, että vuosi on taas vierähtänyt hänen edellisestä syntymäpäivästään.

Valitsen hyllyiltä neljä kirjaa, nopeimmin erityisherkkyyttä tutkineen ja P. Saaritsan viimevuotisen runo-opuksen. Kirjasto tarjoilee rakkausaiheisia kirjoja, en niihin kajoa enkä toisaalla esiteltyihin saksalaisiin. Viimeksi mainittujen liepeillä istuu mummo, joka alkaa heti puhua, kun siihen ilmaannun (minulla on sellainen vaikutus mummoihin). Hän huomaa käsivarrellani kirjapinon, kysyy niistä ja esittelee omia valintojaan, kertoo olevansa yli 90 ja lukevansa jatkuvasti paljon. – Ikä tekee sen, etten jaksa enää kiinnostua fiktiivisistä romaaneista, mutta erilaisista kulttuureista, matkoista, elämänkerroista, tietokirjoista kylläkin. Hän paljastaa senkin, miten hän kirjan valitsee, lukee miten se alkaa, siitä voi päätellä yhtä ja toista. –  Näin on, myöntelen. Sitten kiitän mielenkiintoisesta keskustelusta, jota olisi mukava jatkaa, mutta kun… (viittaan hyllykön päädyssä olevaan lappuun: Ettehän keskustele täällä). Mummo naurahtaa ilkikurisesti: – minä olen niin ikivanha, etten enää piittaa säännöistä, ei ne kehtaa tulla torumaan…

Mummolla on asennetta. Tarvitseeko kirjastossa haudanhiljaista ollakaan. Aina sinne yksi mummokansalainen mahtuu mielipiteineen, niin kuin huudahtelevat lapsoset ja keskenkasvuiset tirskahtelevat klopitkin. 

  • Meidän kirjastossa kuulemma pyritään eroon tästä hiljaisuusohjeesta. Miksi kirjastossa pitäisi olla hiljaista? Eihän tavallisessa kirjastossa kukaan opiskele. Mutta elinikäinen oppiminen on mennyt itselläkin veriin, kuiskaus tulee ensin.

    Kommentin jätti Annikki · torstaina 12. maaliskuuta @ 17:26

  • Niinpä niin, yritin kuiskailla minäkin, mutta mummo ei oikein kuullut, puhui itse ihan reippaaseen ääneen. Mielessä kävi myös ehdottaa, että jatkettaisi keskustelua kahvilan puolella…
    Aina kirjastossa joku läppärinsä kimpussa istuu ja toivoo tietysti keskittymisrauhaa siihen, mitä ikinä tekeekin. Toisaalta ollaan yleisessä tilassa, miten se nyt ihan täydellisesti äänetön voisi olla. Kirjastomme tarjoaa myös äänieristettyjä tutkijatiloja vuokrattavaksi niille, jotka ehdotonta hiljaisuutta tarvitsevat. Mummot ovat mukavia 🙂

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 12. maaliskuuta @ 18:16

  • ”minulla on sellainen vaikutus mummoihin”

    Toisilla ihmisillä on oikeasti tällainen taito. Minun tyttäreni kutsuvat itseään ”mummomagneeteiksi”. Hekin ovat oikeasti sellaisia. Tunnen sinua siis nyt taas vähän paremmin 🙂

    Kommentin jätti mm · perjantaina 13. maaliskuuta @ 15:20

  • mm,
    Osaisipa joku vielä sanoa, mistä tämä ominaisuus johtuu…hihi…

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 13. maaliskuuta @ 21:23

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.