Oh, tätä ajan vilinää. Tässä on nyt eletty viime päivät ystäviä tapaillen. On käyty nautiskelemassa Strauss-konsertin hurmaavia balettinumeroita itävaltalaistaiteilijoiden tarjoilemina. On saateltu pitkämatkalainen sekaisin olleiden aikataulujen armoille junaan. On käyty stadissa tapaamassa ystävätärtä, joka osaa johdatella semmoisiin vaatepuoteihin, mihin omin nokkineni en ikinä eksyisi. Sainpahan ihanan kevätmekon!

Ilmeisesti elämän syke on ollut talvisydämen hitaalla, ei ehdi kaikkea mitä pitäisi. Ja mitähän muka pitäisikään. Kaikkihan on itse valittua, ei pakkoa mihinkään. Ihminen tottuu elämänsä helppouteen aika pian, silti haksahtaa kuvittelemaan parhaiden vuosiensa voimien olevan jossain tallella. Eivät ne ole.

Kevät pyrkii iholle: tuulen tuoksu,  pisarteleva sade sumuaamuina, toisinaan kourallinen räntää.   
 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.