Kun aamulla lähdimme kotoa, pihassa oli lippu Kalevalanpäivän ja suomalaisen kulttuurin kunniaksi. Siellä, mihin olimme menossa, lippu oli puolitangossa hänen muistoaan kunnioittaen, jota saattelimme. Tuntui niin sopivalta saattopäiväksi tämä hänelle, jonka hengen mitta oli väinämöisen luokkaa.

Olen oppinut arvostamaan kansallisen linnustomme jykevää edustajaa, varista, kun olen seuraillut, miten älykkäästi ja sosiaalisesti tuo arvokkaasti harmaaseen ja mustaan pukeutunut lintu toimii. Sillä ei ehkä ole lintumaailman kaunein ääni, mutta laululintuset ovatkin eri rotua. Varis on varsinaista lintujen aristokratiaa, vakaa, arvokas ja toimelias lintu.  

Kysyin Yst. Sosiaalineuvokselta kerran jollakin matkalla, jolla muiden mukana olimme, mikä lintu hän olisi. Hän ei sitä pitkään miettinyt, tokaisi vain pilke silmäkulmassaan: varispa tietenkin.

Kappelissa siunaustilaisuus eteni arvokkaasti ja rauhallisesti. Tunnelma oli valoisa ja lämmin. Kun viimeinen saattajista oli laskenut kukkansa arkun ääreen, katsahdin kappelin maisemaikkunasta.  Varis lensi yksin rauhallisesti rinteellä seisovan ristin yli.

Kotona, tätä kirjoittaessani, näen pihassa mustanharmaan lintuparin. Toinen niistä jäi kauemmaksi, mutta toinen nousi ikkunani edessä olevalle kevätmatalalle lumivallille. Se katsoi hetken ikkunaani ja lensi sitten pois parinsa perään. Varispa tietenkin.