Kirkko täyttyy ripeästi. Messu alkaa vanhalla virrellä, jota säestää  vt. kanttori, jolla on upea lauluääni. Säestys kulkee virrenpoljennolla ja alkuperäissävellajissa. Se on mezzoäänelle vielä miellyttävän soinnikasta laulaa, mutta moni mies vaikenee kakkosoktaavin tuntumassa. Seurakunnalle kerrotaan, että vuoden alusta lähtien on alettu käyttää vuorotervehdyksissä  ykkössävelsarjaa. Se on se niekullinen. Sini-pastori laulaa osansa kauniisti.
Nykyään messuosia muokataan luovasti liturgista riippuen. Minua se miellyttää, yllätykset ovat yleensä mukavia.

Evankeliumi on lyhyt, se kertoo Jeesuksen kiusauksista erämaassa. Saarnassa pastori käyttää apuna kahta seurakuntalaista, jotka saavat kumpikin kertoa omista kiusauksistaan. Molemmat ovat keski-ikäisiä naisia. Jään miettimään mitä pari miestä olisi kiusauksistaan sanonut, mutta arvaan, että kukaan mies ei nousisi seurakunnan eteen avautumaan aiheesta päivämessussa. Mitä mahtaa läsnäoleva rippikouluryhmä miettiä naisten tähän tarkoitukseen valituista kiusauksista. Mitä mieltä toteutuksesta olenkin, saarnan pointti jää selkeänä mieleen: Koska Jeesus on ollut kiusattu ihmisen tavoin, hän voi ihmistä ymmärtää ja auttaa. Minulle riittää se, että hän ymmärtää. Olen kiitollinen, että Sini jättää pakotetun ’rauhankättelyn’ pois ehtoollisliturgian keskeltä. Saamme lähteä Jumalan Karitsan hartain sävelin saateltuina alttarille. Kättelyjen ja halausten paikka on sitten kirkkokahveilla.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.