Helsingin keskusta kukkii kiinalaisia silkkihahmoja, jotka illan tullen syttyvät valoiksi. Leidiporukalla kuljeskelimme tutustumassa kaukaisiin vieraisiin, jotka huojahtelivat tuulen tahdissa.

Parhaillaan on menossa kotimainen hiihtolomaviikko, mutta Akateemisen kahvila oli lähes täynnä, suureksi osaksi kaukoidästä tulleita matkalaisia.Löysimme  sitten mukavan pöydän neljälle Stockan yläkahvilasta. Tällä kertaa kukin oli tuonut mukanaan pikku esineen historiansa hämäristä kerroksista ja kertoi sen tarinan. Leidi K esitteli vanhan runokirjan ja sieltä runon, jonka lausumisesta hän oli saanut arvokkaan näköisen  mitalin palkinnoksi v. 1952. Leidi S kertoili Ruotsin matkalta muistoksi saamansa pikku nuken, jonka nimi oli Unelma, tietenkin, koska sellaista tähtisilmää ei ollut kellään toisella siihen aikaan, kun me olimme lapsia. Leidi T oli löytänyt tädiltään periytyneen puisen pyörylän, jossa oli kaunis piirroskin. Meille mummoikäisille parsimatatti oli ihan tuttu, mutta kukapa nykynuorempi sellaista tuntee tai tarvitseekaan, kun uusia sukkia saa halvalla ja sitäpaitsi ainahan niitä saisi olla parsimassa, laatu kun on mitä milloinkin. Minun mukanani oli kaksi Samminkaista, mutta se onkin jo toinen tarina…

  • Kiva tapaaminen teillä. Oi parsimatatti on hyödyllinen kapistus vieläkin. Lapsena tykkäsin parsimisesta ihan mielettömästi.

    Viime keväänä ostin Islannista ohuita sukkalankoja, jotka ovat kerstäneet yllättävän hyvin. Käytän sukkia päivittäin, joskus jopa lenkillä. Eivät ole sellaisessakaan käytössä vielä menneet parsintakuntoon.

    Kommentin jätti Vallaton · tiistaina 24. helmikuuta @ 13:20

  • Nih, oikeassa olet. Pojanpoika on jo oppinut tarjoamaan Mummelille sukkiaan, joista varvas pyrkii esiin tai kantapää kumotteleiksen.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 24. helmikuuta @ 15:14

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.