Helsingin keskusta kukkii kiinalaisia silkkihahmoja, jotka illan tullen syttyvät valoiksi. Leidiporukalla kuljeskelimme tutustumassa kaukaisiin vieraisiin, jotka huojahtelivat tuulen tahdissa.

Parhaillaan on menossa kotimainen hiihtolomaviikko, mutta Akateemisen kahvila oli lähes täynnä, suureksi osaksi kaukoidästä tulleita matkalaisia.Löysimme  sitten mukavan pöydän neljälle Stockan yläkahvilasta. Tällä kertaa kukin oli tuonut mukanaan pikku esineen historiansa hämäristä kerroksista ja kertoi sen tarinan. Leidi K esitteli vanhan runokirjan ja sieltä runon, jonka lausumisesta hän oli saanut arvokkaan näköisen  mitalin palkinnoksi v. 1952. Leidi S kertoili Ruotsin matkalta muistoksi saamansa pikku nuken, jonka nimi oli Unelma, tietenkin, koska sellaista tähtisilmää ei ollut kellään toisella siihen aikaan, kun me olimme lapsia. Leidi T oli löytänyt tädiltään periytyneen puisen pyörylän, jossa oli kaunis piirroskin. Meille mummoikäisille parsimatatti oli ihan tuttu, mutta kukapa nykynuorempi sellaista tuntee tai tarvitseekaan, kun uusia sukkia saa halvalla ja sitäpaitsi ainahan niitä saisi olla parsimassa, laatu kun on mitä milloinkin. Minun mukanani oli kaksi Samminkaista, mutta se onkin jo toinen tarina…