kolme talvimorsianta

Hetkohta ylösnoustua piti hankkiutua ulos, niin kaunista oli kaikki, mikä ikkunoista näkyi. Ensin vähän lumilapion heilutusta pihassa ja sitten kameran kanssa kauemmaksi. Jo illalla puut olivat kuin Edelfeltin maalauksesta, ja yöllinen lumisade oli vain parannellut näkymiä. Miten hengästyttävän kaunis voi olla talvinen puu lumiviitassaan!

Kotikadun tuolla puolen pikkuisella poikkikadulla oli kolme isäntää lumitöissä etupihoillaan. Yksi heistä katsahti kulkijaa ja nyökkäsi ystävällisesti. – Kyllä nyt on maailma kaunis, totesimme kumpikin tavallamme, ja minä, että on oikea lumiukkotaiteilijoiden toivesää. Myhäilevä isäntä jatkoi: – Saa meille kurkistaa pihallekin, siellä niitä on. No minähän kurkistin. Ja mikä satumaa siellä olikaan!

Muumipeikko ja Satumaan Taiteilija

Muumipeikkohan siinä köllötteli ja taaempana topakka Pikku Myy, seurassaan haravahampainen Mörkö Hän Itse sekä talviuniltaan herännyt Karhu, jonka jalkojen välissä pienet Satumaassa vierailijat mahtuvat seikkailemaan. Lohikäärmekin pihaan mahtui ryömiskelemään. Kädenjälki oli niin taitavaa, että oli ihan pakko kysyä ystävälliseltä lumenluojalta onko hän itse taiteilijana ollut. – No, ei kun vaimohan se meillä taiteilija on – ja samassa oven raosta pujahti keijunkeveästi taiteilijaemäntä Ulla tulenpunervine hiuksineen esittelemään töitään.

talviunilta herännyt

Satumaan portilla

Oi, olen minä tästä ohi kulkenut lukemattomat kerrat, nähnyt sinisen talon seinällä kiehtovan nimen enkä ole tiennyt mikä satumaa Villa Ullan talvipiha on!