Ihmisen olisi hyvä ajoittain palata entisiin kiinnostuksiinsa, mutta myös etsiä uutta, ennen kokematonta. Kävi niin, että kaupungissamme alkoi meditatiivisen rukouslaulun kurssi, jonne menin mukaan. Tässä yhdistyivät sekä kiinnostus asiaan että hyvä kokemus 1990-luvulta vastaavasta. Ohjaaja on sama, joten nyt voin havainnoida myös metodin kehitystä.

Sali on avara ja valaistus kynttilähämärä. Sivupöydillä on ikoneja. Kaksikymmentäkolme eri ikäistä naista ja kolme miestä on tullut paikalle kurssia aloittamaan. Esittelykierroksella jaetaan ajatuksia siitä, mitä kukin toivoo kurssilta. Moni ilmaisee etsivänsä syvempää yhteyttä henkiseen, syvyyttä hengelliseen elämään ja rukoukseen.  Joku on ollut vastaavalla kurssilla aiemmin ja haluaa jatkaa. ”Ääni on liikettä; lähdemme nyt laulaen yhteiselle matkalle”, sanoo Tanja-ohjaaja.

Meditatiivisen laulun idea yksinkertaistettuna on saada yhteys omaan kehoon soittimena ja äänen hoitavaan, parantavaan vaikutukseen kehossa sekä mielessä. Pyrimme löytämään laulamalla oman sisäisen harmoniamme. Laulamme aluksi a-vokaalia kukin oman hengityksen tahtiin etsien kohtaa, jossa ääni resonoi koko kehossa. Kuuntelemme pareittain toistemme tuottaman äänen väriä ja sointia rintakehän alueella. On merkittävää havaita, missä kohdin ääni soi, missä taas on tukkoista. Parini kertoo, että oikealla puolella lapaluun kohdalla ääneni sointi on kirkkain. Mietin mitä merkitsee, että kipeän olkani puolella ääni soi parhaiten.

Toisella kerralla mukaan liittyy yksi uusi ja joku on jäänyt pois. Tanja kysyy, oliko viime kerran jälkeen jotain tuntemuksia. Muutamat kertovat kipuaistimuksista, päänsärystä tai väsymyksestä. Minä huomaan yllättäen, että vuosien takaisen aivotärähdyksen jälkeinen asentohuimaus tuntuu taas. Jotain siis tapahtuu.

Alamme laulaa ja kuuntelemme a:n, o:n ja u:n sekä m:n erilaista sointia sisällämme. Annamme äänikylpyä koko keholle. Aina välillä istumme hiljaa tuolilla leväten. Piirin keskelle levitetään joogamattoja ja osa asettuu ensin selinmakuulle ja sitten vatsalle ottamaan vastaan toisten hiljaista ja voimakasta ja taas hiljaista a:lla laulua. Antavan ja vastaanottavan osia vaihdetaan. Lopuksi tuntemuksia puretaan. Joku kertoo leijailleensa mielikuvissaan äänen mukana ylös ja alas. Käsivarsiani pistelee ja kämmenissä tuntuu voimakas lämpö. Kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä.

Meditatiivisen rukouslaulun kurssi kestää kahdeksan kertaa ja etenee hengitystekniikan sekä henkisen valmennuksen kanssa yhtä matkaa. Toisen kerran jälkeen kotona selkääni jomottaa ja jaloissa tuntuu lievää särkyä. Tulen siis tietoiseksi kipukohdistani. Paraneminen on alkanut.

  • ellinoora

    kuuntelin juuri tiibetiläismunkkien syvää, alitajunnan syövereihin kurkottavaa rukouslaulua ja se oli minulle syvä, psykofyysinen kokemus ja meditatiivinen nautinto, joka auttoi minua hidastamaan tempoa ja vetämään henkeä.

    taukoamattoman hälyn, melusaasteen ja maallisen ryntäilyn vastapainoksi on hyvä etsiä rationaalisen ajattelun rajat ylittäviä kokemuksia. esimerkiksi varhaiskeskiaikainen musiikki tarjoaa yhden tien. se perustuu ihmisäänen omaan harmoniaan ja siihen voi halutessaan upota hyvin syvälle mm. henkisessä, teoreettisessa ja terapeuttisessa mielessä. parasta olisi laulaa itse.

    Kommentin jätti meri · tiistaina 27. tammikuuta @ 11:35

  • Meri,
    musiikki, toisen soittama tai laulama, ilmeisesti myös resonoi ihmisen koko olemuksessa ei ainoastaan tärykalvojen ja kuuloluiden aivoihin välittämänä aistimuksena. Kuulija rauhoittuu sen kautta miten mieltää kuulemansa, mutta myös olemuksensa vasteen kautta. Tämä on mielenkiintoista. Käytämme retriiteissä enimmäkseen varhaista kirkkomusiikkia. Se toimii sisäisen hiljaisuuden hyväksi.
    Tämä itse laulaminen on selvästi astetta voimakkaampi vaikutukseltaan. Iegor Reznikoff, jonka metodiin kurssimme paljolti perustuu, puhuu äänellä parantamisestakin.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 28. tammikuuta @ 21:41

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.