Leidi T ja minä matkasimme eilen bussilla steissiltä Kuusisaareen, Didrichsenin Taidemuseon Munch-näyttelyyn. Upeassa maisemassa sijaitsee arkkitehti Viljo Rewellin suunnittelema arvokoti, josta omistajien toiveen mukaan on tehty heidän kuolemansa jälkeen taidemuseo. Didrichsenit keräsivät aikanaan huikean kokoelman maailman parhaiden kuvanveistäjien ja taidemaalareiden töitä. Jo pelkästään piha-alue arvokkaine veistoksineen on näkemisen arvoinen. Merenlahden puoleisella rinteellä on myös pariskunnan hauta, kuten Marie-Loiuse Didrichsen ennen kuolemaansa toivoi.

Edward Munchin esille tuodut taulut ovat pääasiassa norjalaisen mesenaatin Stenersenin Munch-kokoelmaa. Taitelija maalasi neljä versiota kuuluisasta Huuto -aiheesta, näistä vain pienehkö litografiatyö on täällä esillä. Maalausjäljennöksestä on muovattu myös versio, jossa halukkaat voivat nähdä kameran kautta omat ’huuto’-kasvonsa maalauksessa. Mitähän tällainen interaktiivisuus palvelee? Epäilen, että Marie-Louise ja Gunnar kääntyisivät haudassaan, jos tietäisivät.

Museon sisäänkäynti ja ahtaat käytävät tukkeutuivat ajoittain, kun sata ihmistä yhtä aikaa siellä tungeksi. Miksi bussiryhmät otettiin yleiseen aukioloaikaan? Tauluja joutui kurkistelemaan selkien takaa. Ei se oikein taidenautinnolta tuntunut. Turvatoimet oli tietysti edellytetty, että näyttely saatiin, mutta eihän se kivalta tuntunut, että käsilaukkuakin pengottiin. Metallinpaljastin oli ihan ok ja sen olisi pitänyt riittää. Myymälän läpi olisi sitä paitsi voinut kävellä ihan suoraan näyttelytilaan ilman tarkastusta.   

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.