Katselin eilen illalla Ylen ykköseltä dokumenttia lontoolaisen luksushotellin arjesta ja joulusesongista. On ihmisiä, jotka saapuvat hotelliin ties mistä, varaavat seurueelleen koko loistohotellin kerroksen, asennuttavat kylpyhuoneeseen poreammeen, sisustuttavat huoneensa uudeksi joka kerran saapuessaan,  tarvitsevat oman hovimestarin ja palveluskunnan.  Moni haluaa kirjautua salanimellä siitä huolimatta, vaikka hotellin henkilökunta on sitoutunut vaitioloon asiakkaistaan. On ihmisiä, jotka haluavat viettää jokaisen joulunsa kuninkaallisessa sviitissä, missä yö maksaa yli 5000 puntaa.

Koko ohjelman ajan minua häiritsee mielessäni kuva hyväntuulisista lapsista leikkimässä pakolaisleirin kuraisella kujalla. Ajattelen, ettei rikkaita tarvitse kadehtia, pikemminkin sääliksi käy, etteivät (o)saa nauttia yksinkertaisista asioista, vaan joutuvat maksamaan ylellisestä elintasosta ja henkilökohtaisesta turvallisuudestaan valtavia summia.

Meillä pidetään kovasti ääntä tasa-arvosta. Globaalitaloudessa eriarvoisuus on räikeimmillään. Myös rikkaimpien joukossa on niitä, joiden varallisuus hyödyttää maailmantalouden kehitystä eikä vain omaa nautinnon ja pröystäilyn halua. On hyvä tiedostaa, miten monen kerroksen väkeä ja miten moniarvoista maailmassa on. 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.