Miehen huoneessa on epätavallisen hiljaista, siellä se möyrii netissä. Siis se ei ole mitenkään epätavallista, että netissä, oikeastaan hiljaisuuskaan ei, – no mikä tässä nyt on… ehkä ajankohta? Kuusi on tosin korjattu, hänen tavallaan, pilkkomalla oksat jätesäkkiin ja sahaamalla ranka takkapuupinoon. Tästä Toisen tavasta on meillä eriävä mielipide, koska paikallisaviisissa on nimenomaan kerrottu, että kuuset voi jättää roskisten viereen sellaisenaan, ne kerätään ilman eri maksua. Toinen on lukenut aviisin, mutta se ei vaikuta hänen tapaansa korjata kuusi, niin kuin eivät yleisemminkään eriävät mielipiteet asioista, jotka hän kokee reviirikseen.

Jouluruuista on enää pari isoa piparia jäljellä. Mietin kauppalistaa. Se on kohta valmis ja jää keittiön pöydälle odottamaan sopivaa ajankohtaa. Siis Toiselle sopivaa. Tiedän, että kuten routa possun kotiin, niin myös nälkä kauppaan. Ei hätää.

Kohta Toinen ilmaantuu olohuoneeseen mittailemaan seinustaa. Havaitsen ilmassa muutoksen tuulen ensi väreitä. – Taidan tästä lähteä kauppaan, onko sulla lista valmiina, ilmoittaa Toinen huonosti intoaan salaten. Kuluu tovi ja toinenkin. Ilta alkaa hämärtää. Sitten ovi käy. Sisään tulee miehen mukana valtava paketti – ja pussillinen ruokaa.

Elämme mielenkiintoisia aikoja tästedes. Televisio on kuulemma jo kymmenen vuotta vanha, ja hinnat ovat kuulemma nousussa. Paketista paljastuu 55 tuumaa sysimustaa ruutua. Uuden nälkä yllätti tekniikan miehen härkäviikoille päästyä.