¨¨ Ei ne ropleemit kimpaleina aukea, niitä pitää jälttää kuin lanttua.
¨¨ Lähdettävä tästä on, aina se on lähtemistä. Käy muuten kuin jokisimpukalle, joka sata vuotta jököttää saman kiven kupeessa.
¨¨ Heti alussa heitetään toinen jalka eteen ja välittömästi toinen jalka taas sen eteen. Yhä uudestaan ja uudestaan. Näin se taival taittuu.
¨¨ Lähin ennen syyskylmäsiä valumaan etelään niin kuin ne viklot ja muut sirriäiset.
¨¨ Minkä hän nykyajalle mahtaa. Vanhan on parasta vain katastella ja ihmetellä ja niellä närästyksensä.
¨¨ Ihmispoloisen tieto hujaltaa vallatonna yli maiden ja merien, se menee linnoihin ja torppiin, pöllyttää hiekkaa aavikolla ja valittaa kuin tuulen ääni ontossa kelossa.
¨¨ Ihminen luulee kaiken tietävänsä. Vaan ei hän tosiasiassa tiedä paljon mittään, häilyväinen pösilö.
¨¨ Mistä jotkut lappavat älyttömästi rahaa ja toinen hyvä jos saa leipänsä töillään. Niin se on ollut ihmisten kesken maailmojen alusta asti.
¨¨ Naiset on ylejään tärkeitä luonnon järjestelmässä, melkein kaikki kotoisuus riippuu niistä, paitsi joskus. 

(Kirjannut Veikko Huovinen, poiminut Ellinoora)

 

  • Konstalla on yhä edelleenkin pätevät reseptit joka tilanteeseen. Paljon sinisiä ajatuksia tähän vuoteen toivottaa mehtäsielu

    Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntaina 4. tammikuuta @ 18:24

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.