Löysin nipun kouluaikojen ainevihkojani. Naurunpyrskähdykset herättivät kohta Toisenkin mielenkiinnon.  – Onkohan tämä peräti ensimmäinen runoni, hirnuin ja lausuin Toiselle paatoksella kaunokirjaimin kirjoitettuja tekstejä alakoulun kolmannen luokan vihosta:

Kevät
Nyt talven valta on loppunut, hei!
Kun kevähän ilot mun mukaansa vei.
Ei huolta ei murhetta ole mulla
ja kevät jo tänne saapi tulla.

Muuttolinnut rakentaa pesän
ja hautovat munia koko kesän.
Näin hauska on kevät ja kaunis aivan
ja kevät se poistavi huolen ja vaivan.

Tästä sain arvosanan 9 1/2, olin kahdeksanvuotias. Ope kysyi olinko tosiaan ihan itse tehnyt runon. (Olisi sen tajunnut tuosta koko-kesän-hautomisestakin.)

Hihkunta jatkui:

Jos olisin prinsessa
Jos minä olisin prinsessa niin minä hankkisin kauniita vaatteita itselleni ja isälle ja äidille. Ja kultakruunun. Asuisin linnassa ja saisin syödä kaurapuuroa ja muuta hauskaa. Ja haluaisin oman huoneen, kiharat, korvarenkaat ja kultasormuksen ja nylonit. Ja myöskin tahtoisin rannekellon ja omenoita. Auttaisin köyhiä. Kyllä olisi hauskaa olla prinsessa.

Opettaja oli käyttänyt punakynää reippaasti ja lopputulos oli seiskan arvoinen. ’Kaurapuuro’ eritoten kirvoitti meillä hillittömän naurun. Totesin, että olen sittemmin elänyt ihan prinsessan elämää!