Ylen ajankohtaisohjelmat onnistuvat ärsyttämään katsojaa vähintään kerran viikossa. Ehkä ne pyrkivätkin siihen, mutta niin käy myös tahattomasti. Toimittajat heittelevät kysymyksiä haastateltaville kuin luita koiralle, ja kun koira hylkii omituisen muotoista luuta, toimittaja heittää tyytymättömänä saman luun uudestaan ja uudestaan. Kysymys muotoillaan usein niin, että se kuulostaa ilkeämieliseltä väitteeltä. Altavastaaja ajautuu kiistämään – ja katsoja kiusaantuu jankkaamisesta.

Taannoin arkkipiispalle tarjottiin soppaa, jonka toimittaja onnistui keittämään päiviräsäsen uutisoidusta lausahduksesta, jota hän ei itse asiassa ollut lausunutkaan, mutta mediapöhötys sai kuitenkin taas tuhat ihmistä eroamaan kirkosta. Voi voi, mitä tuommoiseen voi piispa sanoa. Toinen kaluttavaksi heitetty luu oli tietysti ajankohtaiset seurakuntavaalit, niistä ne samat: poliittisten tunnusten puute ja heikko äänestysprosentti. Ja vihon viimeksi tapahtunut perhesurma. Arkkipiispa ei voinut muuta kuin pahoitella ja tunnustaa avuttomuutensa.

Ylen toimittajatyön uskottavuus paranisi, jos ei heiteltäisi paikkansa pitämättömiä väitteitä. Jos kuunneltaisiin enemmän ja tivattaisiin vähemmän.  Ja kirkko tarvitsisi myös johtajia, joilla on selkeä mielipide ja rohkaisevaa sanottavaa. Nyt kuultiin vain avutonta mutinaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.