viisitoistavuotiaan itseni kirje kymmenen vuoden päähän, onnenapilan kera, löytyy muistojen joukosta. mitä ajattelin tästä silloin, kun avasin, sitä en muista, mutta nyt kun olen kaukana jo tuostakin, olen hurmaantunut siitä elämänuskosta, joka kirjeestä välittyy. mistä olin huolissani viisitoistakesäisenä? vain siitä, etten hukkaisi itseäni ja ominaislaatuani. ne ovat molemmat yhä tallella vuosikymmenien elämänkokemuksella rikastettuna. elämälle kiitos…

  • Voi miten hieno muisto! Ja miten kaunis käsiala!

    Kommentin jätti Annikki · perjantaina 24. lokakuuta @ 10:08

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.