Äidin muistojen lippaassa on huolellisesti niputettuna isän kirjeet seurusteluajalta. Äiti oli käynyt Tapiolan emäntäkoulun 1937-38 ja muistellut eloisasti niitä aikoja tavatessaan isän ensi kertaa jossain. Se sai isän ehdottamaan kirjeenvaihtoa palatessaan talvisodan keskeyttämälle maamieskoulukurssille syksyllä 1940. Isän kirjeet alkavat teititellen, mutta kohta he muuttuvat sinuiksi toisilleen ja 1941 vuoden puolella jo rakkaiksi. Hellyttävää näitä kauniilla käsialalla kirjelehtiöpaperille kirjoitettuja tunnustuksia on lukea tässä ajassa, jossa seurustelu niin paljolti tapahtuu proosallisesti netissä ja kännyköitse. Esikoiseni noteerasi projektini toteamalla haikeasti: hotmail nielaisi meidän rakkauskirjeet…

Tallella ovat myös isän sota-ajan kirjeet. Sota oli romuttanut äidin ja isän hääsuunnitelmat kesällä 1941. Häitä vietettiin sitten tammikuun pakkasilla 1942, morsiamella lainattu hääpuku ja huntu, sulhanen sotilaspuvussa. Talvisodan jäljiltä sotasairaalan kautta kotiutuneena isä kuului jatkosodassa B-kakkosporukkaan, jota ei määrätty enää eturintamaan. Isä palasi palvelukseen kersanttina syksyllä 1943 alaisenaan ryhmä vartiomiehiksi määrättyjä sotamiehiä. Asemapaikastaan hän kirjoitti äidille useita kertoja viikossa ja myös soitti kotiin kirjeiden välillä. 10.3.-44 päivätyssä kirjeessä on maininta, että esikunnasta on tullut suunnitelma, että hän jäisi yhden sotamiehen kanssa ’sinne jonnekin’ vihoviimeiseksi, tehtävänä varastojen lämmitys ja vartiointi.

Isä kertoo kirjeissään sotilaselämän karuudesta ja tehtävästään muun muassa, että hänet oli määrätty säännöstelemään viinan ostoa ja tupakka-annosten jakelua komppaniassaan. Tehtävä oli hänelle vastenmielinen, koska hän oli vakaumuksellisenä kristittynä itse raitis. Tausta lienee vaikuttanut myös yksinäisyyden tunteeseen, josta isä joissakin kirjeissä puhuu. Hän yritti houkutella sotamiehiä pelaamaan shakkia vapaa-ajalla, kun enemmistö tykkäsi läiskiä korttia tupakkaa poltellen. Isä kaipaa vaimoaan ja poikaansa. Kirjeet sanoittavat koti-ikävää kauniisti: ”Kun luin kirjettäsi, tuntui kuin poikamme olisi tässä kiipeämässä seisomaan jälkaani vasten ihan kuin sinä mainitsit hänen touhunneen vieressä kirjoittaessasi minulle.”

Isä oli saanut ostetuksi asemapaikkansa sotasaalisvarastosta mankelin, jonka oli kunnostuttanut ja aikoi lähettää rautateitse äidille kotiin. ”— siinä on kaksi tammista rullaa, joiden välistä vaate kierretään— ajattelin ostaissani, että jos meillä vielä joskus olisi sitäkin tarvis, oishan se valmiina sitten.”  – Oi, muistan sen jykevän ja jyrisevän, käsin kierrettävän, jalallisen mankelin! Se on yhä olemassa siellä lapsuuskodin vintillä. Tietäneekö kummipojan perhe, joka taloa nyt asuu, mankelin tarinan?

  • Sinulla on nyt oikein syväsukellus omiin juuriisi ja perhehistoriaan.On tullut aika, jolloin niihin kauan talletettuihin papereihin voi uppoutua. Muuttuuko jotain?

    Kommentin jätti Annikki · lauantaina 11. lokakuuta @ 21:31

  • Äitikuva on saanut ulottuvuuksia hänen nuoren naisen ajatuksistaan ja unelmistaan, joista hän ei tyttärelleen puhunut. Hän puhui kyllä katkeransävyisistä kokemuksistaan miniänä sota-aikana, ikävästään, peloistaan ja yksinäisyydestä. Isäkuvakin täydentyy paljon, emme kovin paljon käyneet keskusteluja. Tämä kaikki eheyttää merkillisellä tavalla omakuvaanikin.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 13. lokakuuta @ 17:59

  • Me teemme nyt putkiremontin auttamana vastaavaa selvitystyötä seuraaville polville.
    Meistä oli hassunhauskaa, kun talletimme seurustelukesämme kirjeenvaihtoa (matkalla Turun kasarmit ja Sana-laivan liikkeet välillä Iisalmi-Savonlinna -Lappeenranta jne), Mies päällysti pienen pahvilaatikon vanhalla tapetilla ja sen päälle kirjoitettiin Lempi 🙂 (Kerroimme jälkikasvulle mitä odottaa sitten joskus kun siihen käsiksi käyvät…)

    Kommentin jätti mm · sunnuntaina 19. lokakuuta @ 17:33

  • Sen tässä olen huomannut, että myös näillä lemmenviesteillä on seuraavalle polvelle aikansa. Meiltä itseltämme ei kirjeitä jää, mutta saattaahan tämä perillistemme isovanhempien sota-ajan rakkaus olla säilyttämisen arvoista heille jonain päivänä.

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 19. lokakuuta @ 20:59

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.