Olen kauan sitten tehnyt omien päiväkirjojeni tai kalenterieni pohjalta pc:lleni tiedoston, johon olen koonnut nuoruuteni ja aikuisuuteni tärkeimpien tapahtumien ajoitukset. Tiedostossa on tarkkoja päivämääriä, jopa kellonaikoja, mutta myös asioita tai tapahtumia kuukausiajoituksella. Muistojen kasoja pöyhiessäni olen saanut täsmennystä ja täydennystä moniin tärkeisiin henkilötietoihin ja tapahtumiin.

Äiti on kirjoitellut siskoilleen kirjeitä, eniten läheisimmälle Liisa-siskolle, jonka perhe asui Helsingissä. Tädin vastauskirjeistä käy ilmi, että huolia ja iloa lasten kasvusta on jaettu ja pieniä paketteja lähetetty puolin ja toisin. Äiti on lähettänyt keräämiään puolukoita, siskonsa puolestaan kirjoja. Minä muistan tädin lähettäneen minulle erääksi jouluksi neulomansa punaisen villahameen ja puseron, josta olin kovin onnellinen. Tädillä oli itsellä kolme poikaa, ehkä hän siksi halusi siskonsa tytärtä erityisesti muistaa. Täti kertoo kirjeissä matkoistaan, hän teki miehensä kanssa lähes sata matkaa eri puolille maailmaa. He lähtivät aina lomallaan Suomesta. Täti myös ihmetteli,  ettei äiti halunnut mukaan, kun isä teki matkoja Israeliin ja Egyptiin. Äiti oli koti-ihminen, ei hän osannut nauttia oudoista oloista, vaikka eläkevuosina olisi ollut mahdollisuus matkustella.

Tulen papereita seulomasta keittiöön ja olohuoneeseen kuin toisesta maailmasta, pitkältä aikamatkalta. Olen Toiselleni poissaoleva, öisin näen unia. Äidin kuva mielessäni on saanut uutta, rikasta sävyä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.