Elokuvakerholaisena ymmärrän elokuvan ja elämän eron. Klisee ’ei käy niin kuin elokuvissa’ kertoo elokuvasta sen, että onnellinen loppuratkaisu saattaa tyydyttää katsojaa hetken verran, mutta paljastaa viihteellisyytensä kohta tosielämän taustaa vasten. Toisinaan taas elokuvan tarina päättyy julmemmin kuin mihin katsojan sietokyky riittää. Silloin kuvotus saattaa jäädä filmin lopputekstien ja -musiikin yli leffateatterista poistuvan mieleen joksikin aikaa ja peittämään hyvää ja arvokasta, mitä filmi myös tarjosi.

Emmekö kuitenkin toivo elämämme prosesseihin enemmän onnellisia loppuja? Tarkoitan onnellisella jotain myönteistä: ristiriidan ratkaisua, myrskyn selkenemistä, katkeruuden sulamista, anteeksiantoa, vastauksia polttaviin kysymyksiin, totuuden paljastumista, rikkoutuneen eheytymistä, toivon löytämistä. Eihän onnellisuus ole pelkkiä kauneuselämyksiä ja ristiriidatonta harmoniaa. Ehkä onnellisuus syntyy vastakohtien kautta paljastuvan kokonaisuuden tajuamisesta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.