Juna toi nopeasti päärautatieasemalle. Puolet matkasta sujui rattoisasti ajatusten ja tunnelmien vaihdossa entisen työtoverin kanssa, joka painii viimeisiä työvuosiaan projektin parissa. Perillä poikkesin lataamassa seutulippuun  ’lisäarvoa’, mikä käy kätevästi asematunnelin HSL-palvelupisteessä. Kävelyreittini kaupungin halki Hietaniemeen sujui turhan mutkaisesti, mutta suunnilleen ajoissa kuitenkin oli perillä sovitulla portilla.

Tällä kertaa kvartetistamme oli kohteessa kanssani vain leidi T. Kuljeskelimme tutkimassa Taiteilijakukkulan hautamuistomerkkejä. Moni niistä kuvasti kauniisti ja onnistuneesti henkilön elämäntyötä. Kunkin taiteilijan nimi ja elämäntehtävä oli meillä hyvin muistissa. Eräs muistomerkki tuntui olevan ihan väärässä paikassa taiteilijakukkulalla. Se sai meidät pohtimaan kuka päättää, ketä sinne haudataan.  Ihmettelin myös Mika Waltarin vaatimatonta ja hoitamatonta hautapaikkaa kukkulan sivustalla. Hän on sentään eräs maailmallakin tunnetuimmista viime vuosisadan kirjailijoistamme.  

Palasimme keskustaan Baanaa pitkin kävellen, joka onkin selkein ja suorin reitti keskustasta Hietaniemeen. Leidi K liittyi joukkoomme Narinkkatorin näyttelytilassa, jossa poikkesimme vielä ihastelemassa Helsinki Dressers- näyttelyä. Anne Mustarastaan taidokkaat puvut, joiden innoittajana oli kahdeksan Helsingin kauneinta rakennusta, olivat todella mykistävän upeita. Naisten tapaan toki valitsimme kukin mieluisimman. Minulle jäi mieleen yksinkertaisen kaunis keskiaikainen puku, jonka väri ja muotokieli nousi Perämiehenkatu 7:n rakennuksen hienosta fasadista.

Kolmestaan kävimme vielä kuulumiskeskustelua pizzaa syödessä Kampissa. Sieltä soitimme leidi S:lle, joka kärvisteli kotona flunssan kourissa. Ikäihmisten yliopiston kursseilta alkanut yhteytemme jatkuu jo seitsemättä vuotta.