Äitihän on kirjoittanut minulle lukemattomia kirjeitä 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa opiskeluaikanani! Tähän kuuluu huutomerkki, koska olen unohtanut nuo kirjeet täysin. Luen nyt niitä silloista äitiäni vanhemman naisen silmin ja sydämin. Mikä aikamatka! Hän ikävöi tytärtään, huolehtii ja rukoilee. Kertoo kirjeissään tavallisia asioita maalaiskodin elämästä. Usein hän mainitsee jotain lehmistä, joita mielellään hoiti. Äiti antoi itse nimet vasikoille ja puhutteli lehmiään nimeltä: oli Kiva, Hyvä, Ilo, Lemmikki, Jasmi, Milla, Kiltti, Lelu… Jossain vaiheessa kun vasikoiden nimiä varten määrättiin alkukirjain, alkoi tulla näitä: kaksosvasikat Zilla ja Zulla, Soma ja Sama, Oma, Osa, Olli… – ”Eihä nää vissiin sinnuu kiinnosta….”

Äidin kirjeistä kuvastuu talonemännän arki työ- ja rahahuolineen, mutta yleissävy on tyytyväisyys. Joskus hän mainitsee kuin ohimennen migreeninsä ja nivelkipunsa tai väsymyksensä. Harvoin missään on valituksen sävy, se kaikki on ikään kuin elämään kuuluvaa. Kirjeet alkavat hellittelynimillä ”Tyttösein” ja ”Kultaseni” (puhutteliko hän niin koskaan kasvotusten?) ja sisältävät elämänohjeita ja rohkaisua. Usein hän liitti kirjeeseen kymmenen markkaa, että ostaisin jotain hyvää itselleni. Kymppi saattoi olla hänelle isompi raha kuin minulle, hänellehän ei kukaan varsinaista palkkaa maksanut töistään. Isä hoiti talon raha-asiat kotona ja rahoitti myös opiskeluni sen mukaan kuin kerroin tarvitsevani ja kirjoitti erikseen asiallisia kirjeitä.

PS. Lämpimät myöhäiskiitokset aikamieskummipojalle, jonka omakätiset 🙂 puolitoistavuotiaan terveiset tulivat vastaan Mamman kirjeestä keväällä -73!

  • Voiko suhde äitiin muuttua vielä tässä ikävaiheessa, jos tällaiset dokumentit näyttäytyvät nyt eri valossa kuin nuoruuden myrskyissä? Olen itse ihmetellyt joitain oman äitini kirjeiden ”muuttumista”silmissäni vuosikymmenten jälkeen.

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 17. syyskuuta @ 13:21

  • Olen jotenkin hyvillä mielin, että näiden kirjeiden jälkeen muistojeni äitikuva on saanut paljon myönteisiä sävyjä, kun päällimmäisinä eivät enää ole kohtaamisten monesti kipakatkin erimielisyydet. Siinä mielessä tämä ’tunnetyö’ on nyt tärkeää.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 17. syyskuuta @ 19:46

  • Kirjeitä lapsilleni… minkähänlaisia niistä tulisi?

    Kommentin jätti Ansku · keskiviikkona 17. syyskuuta @ 21:24

  • Ansku, mietimme leidiporukassa eilen tavatessamme mitä muistoja lapsillemme ja lapsenlapsillemme heidän lapsuudestaan ja meistä jää, kun nykyään ’kaikki on netissä’, kuvat ja sanat. Ei niin, että sitä arvottaisi, mutta eihän tiedä, mihin suuntaan tämä virtuaalielämä tästä vielä kehittyy. Kirje on yhtäaikaa hauras ja väkevä muisto, siinä on paperin hauraus ja omin käsin kirjoitettujen sanojen väkevyys.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 18. syyskuuta @ 11:07

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.