Elokuun alussa on aina Kolmannen Huoneen vuosipäivä. Kahdeksan vuotta blogikirjoittelua nyt! Siinä on postausta monesta aiheesta, kuten huonejakokin osoittaa. Onpa intoa riittänyt, joku sanoisi – mihin minä taas, että elämäntapahan tämä kirjoittaminen minulle on. Ja kun se ei täytä elämää, vaan on sopiva osa sitä, mikäs siinä.
Vakio-osa arkista eläkeläisen elämääni on myös lukeminen. Nuohosin Lukunurkkaustani ja totesin kirjoittaneeni näinä vuosina lyhyen tai pitemmän esittelyn yli 600:sta lukemastani kirjasta. Niistä noin 100 on ollut runo- tai aforismiteoksia, tietokirjoja reilut parikymmentä ja dekkareita tai muuta hilekirjallisuutta (chick lit) kymmenkunta. Erottelemattomina romaanien ja novellien joukossa on elämänkertoja ja joitakin matkakertomuksia. Voi kai sanoa, että elämän piiritanssiin on tullut luetun myötä uusia kuvioita, ajatusaihelmia ja pohdittavaa.
Blogimaailmassakaan ei olla yksin. En ole halunnut facebookiin enkä twitteriin. En ole mukana yleisillä keskustelupalstoilla. Periaatteeni on, etten kerää sitoutuneita lukijoita enkä liity sellaisiin. Seuraan tällä hetkellä viittätoista blogilistalaista, joista vain puolet kirjoittelee säännöllisesti, muut harvemmin. Sen lisäksi seuraan seitsemää blogia, jotka eivät ole listalla, ja poikkean satunnaisesti niissä kommentoivien omilla sivuilla. Some-elämäni on siis varsin suppeaa ja valikoivaa. Muutama minulle rakas ja tärkeä blogi on sulkenut lukijapiirinsä, ymmärrän sen johtuvan häiriköinnistä, jota somessa jotkut harrastavat halvaksi huvikseen.
Tämän vuosipäivän merkeissä lähetän kiitoksen *Kuopukselleni, joka sai minut aikoinaan innostumaan somesta, *blogiystäville, jotka jakavat ajatuksiaan omissa blogeissaan ja kommenteillaan käyvät dialogia kanssani. Hymyterkkuja myös *tutuille ja tuntemattomille lukijoille – ja tottakai *Pissismummolle ja Poikakaverille, joiden pistäytyminen maisemissa niin virkistää arkisia ympyröitä!
Kiitokset blogista ja toivon ja odotan jatkoa edelleen. Minulle kirjoitukset ovat olleet virkistykseksi, ajankohtaisia, lempeitä, eikä ilkeilyä, vaikka joskus teräviäkin.
Kommentin jätti Tuula · perjantaina 15. elokuuta @ 11:03
Oh, Tuula, kiitos kauniista sanoista, ihan punastuttaa. Yksi lukija ainakin on siis vielä jäljellä. Toivottavasti kesäsi on ollut siedettävän ihana helteistä huolimatta. Ja nythän kesä jatkuu ihan inhimillisin säin.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 15. elokuuta @ 18:50
Mahtava ura, tästä pitäisi jo antaa ylennys Mestari-luokkaan ja arvonimi: suurritarirkunnattaren bloggausjaoston kultaristi ansioistuneista ponnisteluista kanssakulkjoiden henkisestä ravitsemisesta ja ilonpilkahdusten tuottamisesta. Mehtäsielun malja sille. Ja lopuksi ja aluksi töttöröö – torvimusiikkia ja punainen matto vielä jalkojen alle.
Kommentin jätti mehtäsielu · lauantaina 16. elokuuta @ 05:37
Oijoijoi, rakas Mehtäsieluinen, nyt kyllä jo menee överiksi… ei kai sentään…mutta töttörööt ovat aina paikallaan ja Mehtäsielun malja, herkkuhetki se!
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 16. elokuuta @ 11:59
Tervehdys täältäkin ”elämäntapaystävälle”. Miten nämä vuodet kuluvatkaan yhä nopeammalla vauhdilla.
Kun itse aikoinaan mietin, miksi bloggaaminen on niin mukavaa, totesin historiallisten kalliomaalausten edessä, että on sitä blogattu ennenkin… Nämä meidän jälkemme eivät tule kestämään yhtä kauan, mutta toinen toisemme elämää nämäkin ovat rikastuttaneet ja avartaneet…
Kommentin jätti mm · keskiviikkona 20. elokuuta @ 10:30
mm, blogiystävä, kalliomaalausvertaus puhuttelee! Sekö se saa ihmisen piirtelemään merkkejään ajan seiniin, että sisimmässään toivoo jättävänsä omannäköisensä puumerkin olevaisuuteen? Eihän jäljen kestävyydestä tietysti tiedä, mutta illuusio riittänee!
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 22. elokuuta @ 19:50