Kesän vakioaiheiden, sään ja kesämökkivieraiden ohessa on pöyhähtänyt muitakin kimurantikkaita aiheita. On paruttu jalkapallohuuman aiheuttamista vieroitusoireista. Lomakauden hiljeneminen ja koulujen alku ovat tuota pikaa otsikoissa. Paraikaa näkyy käyvän kuumimmillaan sukupolvisota. Mummot valittavat, kun eivät saa tavata lapsenlapsiaan, tyttäret ja miniät, toisinaan myös pojat, äyskähtelevät isoäitien edesottamuksista ja hallintapyrkimyksistä. Mielenkiintoista on, että papat ja vaarit pysyttelevät tästä kähinästä sivummalla. Viisautta vai nössöyttä, ken tietää.

Isovanhemmuus tuskin on muita ihmissuhteita vaativampi laji, samat perussäännöt siinä toimivat kuin yleisemminkin. Yksi niistä on: sitä niittää, mitä on kylvänyt. Sukupolvisodilla on yksi ominaispiirre: ne periytyvät, ellei niitä tietoisesti pyri perkaamaan. On parempi uhrata aikaa ja vaivaa keskinäisiin rauhanneuvotteluihin kuin katkaista suhteet kokonaan ja jumiutua syyttelemään toista osapuolta. Puolin ja toisin voinee sallia senkin, että virheitä tulee tehtyä. Sukupolvisota on tappava perintö – se näkyy parhaillaan myös kansojen välillä Lähi-idässä.