Ei ole vuodet veljeksiä, ei. Pissismummo miettii ankarasti, muttei tähän saumaan nyt tavoita ns. miesmuististaan millainen oli juhannusviikon sää männävuonna. Vaan siitä on hän satavarma, että räntää ei satanut eikä yöseen hulahtanut miinukselle mittari. Saattaapi olla, että ihan koko Mummon elämänpituisen uran aikana ei tämänvuotinen säätila ole ainut laatuaan, oisko edellisistä juhannuslumista kumminkin useampi vuosikymmen vierähtänyt.

Juuei, tässä mitään hätää ole, Mummolla, mutta Mummon kukkasilla saattaapi olla. Dahliat on kalvenneet kauhusta, liljaparat nyyhkivät nuppusillaan uskaltaako aueta eli ei. Minkä niille nyt mahtaa, jos kylmettyvät ja flunssaisina tiputtavat kukkanuppusens aukaisemati.

P.Mummolle on jonkin verran tuota elämänkokemusta kerääntynyt. Niinpä huhti-toukokuun varhaishelteillä kävi mielessään epäilys: kunhan ei tulisi tästäkin ennennäkemättömän pitkästä ilosta itku juhannusviikolla. Ja tulihan se. Kokemuksen karvas opetus, se joka sananlaskuiksi tiivistyy, muistuttaa Suomen kesän lyhyydestä ja vähälumisuudesta. Pitää paikkansa, ettei äskeisestä lumesta edes pienen pientä ukkoa saa kasatuksi juhannukseksi portin pieltä somistamaan.

Pissismummolasta toivotellaan kaikesta huolimatta kaikillen tasapuolisesti yhtä vähän lunta ja yöpakkasta juhannukseksi ja siitä etiäppäin. Viisautta on pitää villahousut ja lapaset mukana.