Kun poltin käsivarteni saaren aurinkoisina päivinä toukokuussa, sanoi kurssiemo Raisa: ”ei se iän mukana karttuva viisaus aina mukana kulje”. Ei kulje ei.

Eilen läksin junalla Stadiin leiditapaamiseen hyvillä mielin, kuten sinne aina. Tapasimme Mantalla, marssimme tarkastamaan remontin jälkeen avatun Vanhan Kauppahallin, jonka yksimielisesti todettiin heränneen uuteen kukoistukseen pieteetillä korjattuna. Sieltä maleksimme kultasadepuun ja syreenien tuoksussa kukkamerenä kylpevän Tähtitorninmäen kautta Kaivopuistoon. Viivähdimme Pyhän Henrikin katedraalissa ja kirkkopihan entisöityä Maria-patsasta tervehtimässä.

Tuli mieleen kävellä katsomaan miten ”Odotus” -patsas voi koirapuiston vieressä kalliollaan. Hyvin se voi. Rantatietä kuljeskellessa huomasimme Koillisväylän purjehtijan Adolf Ivar Nordenskiöldin (1832-1901) muistomerkin puistossa, ja ihmettelimme sitäkin, miten puistorinteelle jääkaudella ajautuneen rapakivilohkareen tiedetään Viipurista asti siihen tulleen. Ursulassa käytiin tavan mukaan kahvilla ja ihmettelemässä alassuin katosta roikkuvia viherkasveja, jotka leidi S totesi aidoiksi. Miten niitä kastellaan, jäi askarruttamaan.

Illalla oli Agricola-klubilla Aino Actén kamarimusiikkifestivaalin konsertti johon Toinen tuli kotoa ja minä hengailtuani pari tuntia Akateemisessa ja Stockalla.  Mitä ihmettä – ettenkö tietäisi, että minun ei pidä jatkaa päivääni aamusta iltaan, tapahtumasta toiseen, rikkoa ruoka- ja muuta rytmiäni, olla välittämättä lepotauoista. Olin ihan sippis jo ennen kuin konsertti alkoi.  

Mutta sitten. Katkelmia Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksesta, Debussy’n, Saint-Saënsin ja Wagnerin musiikkia. Esikoinen soittamassa Debussy’n vaativaa sello-osuutta niin intensiivisesti ja voimakkaasti. Voi sulkea silmät ja ajelehtia musiikin ja tekstin luomassa tunnelmassa, joka säilyi läpi fyysisen uupumuksen vielä kotona yön tullen. Stadin kesä kauneimmillaan.

  • Tilasin Kirjallisuusterapialehden numeron, luin Saarifragmentteja. Hieno fyysinen ja psyykkinen irtiotto näkyy, monimuotoiset uudet luontoelämykset säestävät sisäisen kipukohdan kääntelyä.
    ”Miten minua typistit, äiti, miten kovasti yritit luoda elämäni muodoksi jotain muuta kuin itse halusin”. Tämän lauseen voisin itsekin kirjoittaa. Kesti kauan, ennenkuin itse tajusin, että lapseni ovat eri ihmisiä ja erilaisia kuin minä.

    Kommentin jätti Annikki · torstaina 12. kesäkuuta @ 15:08

  • Äitiyden ketjussa joutuu punnitsemaan kipeän tarkasti sen mistä itse tulee ja mikä on päästettävä aikanaan irti omaan elämäänsä.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 12. kesäkuuta @ 20:19

  • Ihana päivä teillä! Ja kyllä tunnistan tuon väsymyksen tunteen, kun on liikkeellä koko päivän eikä ole mahdollisuutta lepotaukoihin. Mutta silloin tällöin senkin kestää, kun on muuten mukavaa!

    Kommentin jätti Marmustoi · perjantaina 13. kesäkuuta @ 11:38

  • Olikin! Suosittelen muuten kovasti Aino Actén Kamarifestivaalin tilaisuuksia, niitä on pitkin kesää Agricola-klubilla arki-iltaisin. Luulen, että sinäkin pitäisit niistä. Joka kerta on eri muusikoita esiintymässä.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 13. kesäkuuta @ 17:37

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.