Syyriassa jatkuu oman maan silmitön tuhoaminen kolmatta vuotta terrorismin nitistämisen nimellä. Ukraina yrittää panna itäosissa kapinoivat separatistinsa järjestykseen, ja veri vuotaa.  Tuhannet afrikkalaiset uivat henkensä kaupalla Eurooppaan ja juuttuvat Lampedusan saarelle vailla toivoa paremmasta elämästä, josta haaveilivat. Muualla muun muassa tätä.

Meillä, jotka  olemme onneksemme kauempana näistä kriisinäyttämöistä, alkaa kolmen kuukauden poikkeustila, jolloin kaikki tapahtuu Kesän ehdoilla. Kesäapulaiset ilmaantuvat liike-elämän rattaisiin, joiden on pakko pyöriä, vaikka ammattitaitoinen henkilökunta poistuu nauttimaan ansaitusta lomastaan. Terveyssysteemi nilkuttaa puoliteholla. Opinahjot seisahtavat totaalisesti, kunhan ovat ensin seuloneet halukkaista tuleviksi opiskelijoiksi kelpuuttamansa.

Koska virallisempi puoli vakituista elämänjärjestystä maassamme on kesämoodissa, onkin tyhjiöön kehittynyt kokoyönkukkujaisia ja festareita, joihin voi mennä tungeksimaan kulttuurin tai ajanvietteen nimissä. Osa väestähän tietysti hengailee luonnossa ja rannoilla, rillailee mökeillään tai purjehtii vesillä ilman sen kummempaa aktiviteettia. Tv tarjoaa vain uudelleen lämmitettyjä tähteitä, sääennusteet voi katsoa netistä.  – Mitähän tekisi?

  • Jokaisessa kukassa / hedelmän pienet odottavat kasvot (Sirkka Turkka). Ajattelin etsiä kaikennäköisiä pienuuden festareita tänä kesänä.Ellinoora puhutteleva kirjoitus, kuten aina Sinulla, kiitos ja kaunista kesää

    Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntaina 1. kesäkuuta @ 19:29

  • Ja sitten kävi niin ihanasti, että ystävätär kutsui spontaanisti kulttuuriselle happihypylle sunnuntai-iltapäivällä. Järvenpään Aholassa esitettiin Vennyn monologia, jonka tulkitsi aivan loistavasti näyttelijä Marika Sampio-Utriainen. Enemmän spontaaneja poikkeamia! (Tämä oli juuri sellainen ’pienuuden festari’, josta puhut, Mehtäsielu!)

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 2. kesäkuuta @ 18:19

  • Tepä se vasta keksitte: Spontaanien poikkeamisten kesä. Täytyy liittyä ketjuunne 🙂

    Kommentin jätti mm · keskiviikkona 4. kesäkuuta @ 15:11

  • mm, – ja muista vinkata, jos osut johkin herkulliseen poikkeamiseen!

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 4. kesäkuuta @ 19:45

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.