Silmäni näkökenttään ilmaantui äkisti ajelehtimaan nokihiutaleita ja mustia viiruja, mikä oli uusi ilmiö. Viikonlopun ihmeteltyäni soitin omahoitajalle, kerroin oireet ja kysyin kiireellisyyttä sekä voinko saada sieltä lähetteen silmälääkäriin vai pitääkö mennä yksityisesti. Omahoitaja katosi linjalta hetkeksi tutkimaan nettiä. Löytämänsä perusteella hän arveli, että kyseessä saattaisi olla lasiaisongelma (samaa olin itse arvellut ilman nettiäkin). – Omalääkärisi on nyt lomalla, mutta toiselle voisi saada ajan loppuviikolla. Soita kuitenkin silmäklinikan päivystykseen ja kysy sieltä onko tuo kiireellisesti hoidettava, en näistä erikoisaloista oikein tiedä, sanoi.
Netistä löysin HUS:n silmäklinikan päivystävän hoitajan numeron. Toisella yrittämällä kärsivällisesti soittoääntä kuunneltuani vastattiin. Kerroin oireet ja kysyin kiireellisyyttä. Hoitaja otti yhteystiedot ja sanoi neuvottelevansa päivystävän lääkärin kanssa, soittavansa sitten takaisin. Varttitunnin päästä hän soittikin ja antoi ajan poliklinikalle seuraavaksi päiväksi. – Varminta tarkistaa silmän tilanne, sanoi. Lähetettä ei tarvita.
Käynnillä selvisi, että silmän lasiaiseen on ilmaantunut sakkaa, joka on ikääntymisilmiö eikä sinänsä vaarallista, mutta sisältää riskin verkkokalvon repeämään. Sen oireena taas olisivat salamankaltaiset valonvälähdykset ja yhtenäisenä levenevä tumma alue näkökentässä. Tällöin olisi syytä tulla nopeasti silmäsairaalan päivystykseen näön pelastamiseksi. Onneksi verkkokalvon repeämiä ei nyt löytynyt. Kuukauden kuluttua menen kontrollikäynnille ja siihen asti on varottava fyysistä rasitusta.
Totesin, että HUS:n erikoissairaanhoidon systeemi on joustavampi kuin paikallisen terveyskeskuksen. Ja kuten olen ennenkin sanonut: on vain rohjettava kysyä.
Minulle tuli vuonna 2006 ensin toiseen ja puolen vuoden päästä toiseen silmään salamavälähdyksiä. Illalla kävellessä aloin ihmetellä, mikä siellä oikealla reunalla välähtelee. Säikähdin ensin, mutta silmälääkäri sanoi, että tämä kertoo laskiaisen irtautumisesta, mikä ei vielä ole vaarallista, vaan ikäjuttua. Monenlaista nokea myös leijuu silmissä, kun katsoo valkoista päin. Verkkokalvon irtoaminen näkyy mustana katteena näkökentässä ja se on kiireellistä hoitoa vaativaa. Näin on menty kahdeksan vuotta ilman uusia oireita. Toivottavasti sinullakin sujuu näin!
Kommentin jätti Annikki · perjantaina 9. toukokuuta @ 21:30
Annikki
Tähän monessa asiassa nykyään vastaan tulevaan selitykseen ikääntymisilmiöstä voi vain todeta: totta on, ”ettei vanhuus tule yksin”. Silmäongelmissa kaikki ei ole vanhuuttakaan, kymmenen vuotta nuoremmalla ystävän miehellä irtosi verkkokalvo ja pimeni silmä. Saatiin laserilla korjattua onneksi.
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 10. toukokuuta @ 14:32
Minäkin ilmoiittaudun joukkoon. Olin vielä töissä ja kauheassa matka-ja puhumiskierteessä kun tuota möhnöä tuli silmään. Liian suuressa työorientoitumisessa en vain ehtinyt näyttää lääkärille ja jatkoin rumbaa. Ajomatkatkin olivat pitkiä, alue oli kokoarkkihiippakunta ja pisimpiin päiväkeikkohin tuli yli 000 kilometriä.
Onneksi ei ollut tuota irtautumista, mutta jälkeen päin tajusin, että olisi pitänyt toimia niin kuin sinäkin teit, nopeasti ja täsmällisesti. Tästä oireesta olisi varmaan hyvä puhua enemmänkin, koska vasta silmälääkäri näkee, onko tilanne vaarallinen. Minäkin vain netistä googlailin…
Tummaa liikkuvaa jäin silmään, mutta niin kuin lääkäri sanoi, se ei haittaai, koska ihan välttämättömissä tilanteissa silmän liikuttelu vie sen pois näkökentästä.
Kommentin jätti mm · perjantaina 16. toukokuuta @ 11:24
mm,
Lääkäri sanoi niin, että lasiaisen irtoamista voi tapahtua työikäisilläkin, mutta iän karttuessa ilmiö yleistyy. Onneksi myös tilanne vaihtelee, jokainen pilkku ja viiru ei tule jäädäkseen. Tällä hetkellä silmäni näkökentässä on vain yksi tumma liikkuva pikku täplä eikä se haittaa lukemistakaan.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 16. toukokuuta @ 15:04
tuo kilometrimäärä oli 400+++
Kommentin jätti mm · perjantaina 16. toukokuuta @ 11:25