Tajusin tänään Unikankareen mäellä Turun Tuomiokirkossa istuessani, miten pitkä historia kristinuskolla ja sen myötä kulttuurilla Suomessa on. Ja miten nuori onkaan Stadi kaikin tavoin vanhaan Turkuun verrattuna. On eri asia tietää ja tajuta. Katselin Kaarina Maununtyttären kaunista hautakappelia, kuorin upeita vanhoja maalauksia ja kattofreskoja ja ovensuukappelin mariansinistä tähtitaivasta. Monesko lie ollut tämä käyntini kansallispyhäkössämme, en enää muista,  mutta tänään tajusin, missä olen. Kuulin oppaan sanovan ryhmälle, että koko Turku vajoaa hitaasti saveen, kuten Venetsia mereen, mutta Tuomiokirkko ei vajoa, koska se on perustettu kalliolle.