…kirkkokahveilla kuulumisten kysyjälle, että elämä se on kuin silkkiä vaan. Olikin sillä hetkellä. Vaan sitten se silkki repesi. Yksi pieni virheliike kotona arkiaamuna ja salaman tavoin iskenyt tuska vetäisi koukkuun ja kurkusta pääsi ulvahdus. Mie romahin.

Siitä on nyt edetty: hiljaa seinistä pidellen vessaan ja takaisin sänkyyn, keittiöön syömään ja takaisin vaakasuoraan. Ainoa kipulääke, jota saan ottaa, on auttanut vain hiukan. Toivun, päivä kerrallaan. Tänään kykenen istumaan tämän tekstin verran.

Kevät tulee, vaikka repeillen.