Viime keväänä näihin aikoihin ihmettelin ohjelmaa, joka esitteli muutamien kuolevien ihmisten jättämiä  videoviestejä läheisilleen. Tänä keväänä Femmalla on esitetty Ruotsin tv:n keskusteluohjemaa Annas eviga, jossa taannoin oli puhe syöpään kuolevien pitämistä blogeista. Moni nuori ihminen haluaa nykyään tilittää kuvin ja sanoin yksityisen kohtalonsa, sairauden vaiheet ja kuolemanajatuksensa. Näillä kuolema-blogeilla sanottiin olevan kymmeniä tuhansia seuraajia Ruotsissa.

Annan alituiset (käännös!) on meikäläisen Inhimillisen tekijän tapaan keskusteluohjelma, jossa toimittajan kanssa estradilla on kolme ihmistä. Mainitussa kuolemakeskustelussa pöydän ääressä oli yksi bloginpitäjä ja kaksi eri alojen asiantuntijaa, pappi ja psykologi.  Mielestäni kirkon edustaja oli jäänyt johonkin omaan todellisuuteensa kuolema-asiassa. Saman havainnon olen tehnyt joskus kotimaisissakin ympyröissä. Ei kai kuolemasta tarvitse yrittää tehdä mitään mysteeriä. Se on looginen lopputulema fataalissa sairaudessa ja elämän sinfonian finaali. Asiantuntijathan ovat jo toisessa todellisuudessa, kaikki mitä sanomme, on oikeastaan otaksumaa.

Anna onnistuu mielestäni mainiosti luotsaamaan keskustelun tunnelmaa. Keskustelu on liikkuvaa ja kevyttä. Saman pöydän ääreen kutsutut osallistujat tulevat intiimille etäisyydelle toisistaan. Anna ei pyri mihinkään lopputulokseen eikä alleviivaa sanottua. Katsoja saa tehdä itse johtopäätöksensä.