Olipahan erilainen teatterikokemus taasen. Kansallisteatterin suuri näyttämö tarjosi loppuunmyydyn esityksen Luolastosta. Hämmästykseksemme tavanomainen, keski-ikäinen ja iäkkäämmänpuoleinen yleisö oli vähemmistönä ja katsomo täyttyi nuorista abi-ikäisistä. Lämpiötilat ovat kovin ahtaat muutenkin, niinpä siellä kirmaileva nuori väki sai aikaan kovan tungoksen ja varsin meluisan äänimassan.
Näytelmän aiheesta johtuen osasi odottaa, että lavastus ei silmiä hivele. Olihan se karu. Tummansävyiseen kokonaisuuteen luotiin jälkipuoliskolla visuaalista eloa muovipulloröykkiöillä, joiden käyttö sortuvassa ydinjäteluolastossa oli hyvin toimiva idea. Näyttelijöiden puvustus oli samaa ankeaa värimaailmaa, jossa kirkuvissa työasuissa liikuskelevat insinöörit olivat huutomerkkeinä.
Laura Ruohosen teksti on paikoin kaunista kuin runo, paikoin niin syvää, ettei se näyttämöltä välitettynä tavoita katsojaa, mutta myös ahdistuneen teräväsärmäistä ja huutavaa kiroilua. Yksi nuorimies permantokatsomossa nauroi ääneen monessa kohtaa, jossa teksti oli vakavimmillaan. Jälkipuoliskolla tekstiin oli ujutettu ajankohtaiskatastrofien rypäs, joka irrotti aidot naurut koko katsomosta. Jotenkin vartijamiehen (Martti Suosalo) ja nuoren arkeologinaisen (Alma Pöysti) välille syntyvä kiinnostus ja rakkauden mahdollisuus jäi ontoksi, kaikkialle katsomoon tuskin välittyi herkin kohtaus, joka perustui miehen ilmeisiin naisen koskettaessa.
Olimme saaneet paikat aitiosta, jossa tuoleja on kahdessa rivissä. Takanamme istuvat nuoret päätyivät kuiskailemaan keskenään. Aikani sitä kestin, sitten käännyin ja sanoin: Voisitteko olla keskustelematta? Poika pyysi anteeksi ja puhe loppui. Tyttö selasi sitten loppuajan kännykkäänsä, jonka valo paistoi ärsyttävästi silmäkulmaan. Tervetuloa teatterimaailmaan nuori katsojasukupolvi, mutta voisitteko millään ottaa huomioon muitakin.
Paluumatkalla ihmettelimme, mikä nykyteatterissa vieraannuttaa katsojaa. Miksi kiinnostava aihe ei oikein antaudu esitykseksi, joka puhuttelisi. Luolastosta jää jälkikuva, jossa ihmiset puhuvat ja huutavat, hissit nousevat ja laskevat, köysissä roikutaan ja valokiilat nuolevat näyttämöä ja katsomoa. Näyttämö katsoo katsomoa, katsomo näyttämöä, pimeys pimeyttä.