Pissismummo ja Poikakaveri laittautuvat päiväkävelylle. Tuulee reippaasti ja tuulessa tuntuu kelpo ripaus kevättä. Jäisissä metsäpolun mutkissa pitää vielä vähän liukastella ja kierrellä, mutta tiet ovat jo kuivia. Kaikennäköisiä havaintoja tehdään, kumpikin kommentoi tyyliinsä. P.Mummo: – Kato, kato, mustarastaspari! Ne on jo tulleet takaisin! P.Kaveri:  – Ei ne niin ihme pitkälle muutakaan talveksi. Virossa monet talvehtivat. Äkkiäkös sieltä.

Metsäpolun varrella kaatuneella puunrungolla istuu pariskunta. Miesihmisellä on vieressään kaksi kyynärsauvaa. Sen jalka näkyy olevan paketissa. Naisihminen nakottaa siinä vieressä ja polttelee savuketta. Se pitelee toisella kädellä kahta talutushihnaa. Yhden hihnan päässä nököttää uneliaan oloinen pikku mopsi ja toisen – minipossu punaisissa valjaissa.

P.Mummo pysähtyy, äimistelee: – Hei, onpa hauska lemmikkipari teillä. Miten ne nuo pärjää keskenään? – Ai koira ja possu? Mikä ettei. Oikein hyvin tulevat toimeen, ne, sanoo miesihminen, vilkaisee vieruskaveria. – Ei oo ollu mitää ongelmia, niillä, nakkaa naisihminen takaisin. Possu kihnuttaa autuaana itseään puun runkoa vasten. Mopsi haukottelee.

Pissismummoa kutkuttaa ajatus minipossusta. – Eiks ois aika rohkee lemmikki? Mitenköhän tommosen saa sisäsiistiksi. P.Kaveri: – Ai, possun vai? No, siinä kuin koiran tai kissankin. No problem. Mummo jää miettimään, ajatus rispaantuu. – Sika se on kuulemma hyvinki älykäs eläin. Onkohan se koiraa fiksumpi? Se ei vissiin oo mikää laumaelukka. Varmaan se söis aika paljon enempi kuin koira. Ja sottais syödessään. Sillähän pitäis oma karsina olla. Ei ole ulkoilutuskaan ihan mutkaton juttu. Talvella sitä paleltais, kesäkuumalla kärpäset kiusais. Se unelmois mutakylvyistä, mistä sille niitä kaupunkioloissa. Ei se viihtyis, ei ainakaan kerrostalossa. Rivarissa koko rivi sais hepulin, ne luulis, että naapurinmies sielä örinöitsee aidan takana viinapäissään. Possu lompsis parketin pilalle talvella ja röhkis pihassa kaiken kesää. Elämä muuttuis jännittäväks kerta röhkäsyllä. – Ei enää ikinä tarttis syödä tähteitä, jos ois oma possu, unelmoi Poikakaveri. – Juuei. Eipä.