kaikki pimeydet / kaikenlaiset / mahtuvat valoon kasvokkain.// vain se pimeys / joka meissä on toisiimme selin / jää pimeyteensä. // mutta etkö Sinä hengitä sielläkin?  (Anna-Maija Raittila)

   ihmeellisen kevyt aamu hyvin nukutun yön jälkeen. vedän verhot. lasin takana sataa lunta, hyvin pehmeästi, hyvin hiljaa. kokoonnumme kappeliin ehtoollismessuun. vain yksi puuttuu joukosta. katselen retriittimatkalaisiamme paikaltani takaa. sydämen täyttää rakkaus, heltymyksen kyyneliin asti. Kristuksen kasvot, jokaisessa.

 

   aamiaisen jälkeen palaan rannalle. eilinen kirkas jää on nyt puhtaan valkeaa lumiaavaa. kumu on lakannut, on täysin hiljaista. polun varrella lumesta pilkistää kohmeisia sinivuokon lehtiä. kallio on saanut lumiharson otsalleen. sinne nousevalla tiellä ei näy vielä askeltakaan.

 

   mietiskelyrukoukseen asetan alttarikimpusta irrotetut punaiset kukat alas laakeaan maljaan antautumisen symboliksi. hiljaisuus on syvä, kevyt ja kirkas. kukaan ei kiirehdi pois.

   saamme lounaaksi uunilohta ja hedelmäsalaattia. kysyn jälkeen päin emännältä herkullisesta kalan kuorrutuksesta.  – smetanaa ja tuorejuustoa, ei kummempaa, sanoo hän. ruokailun jälkeen muutama jää takan ääreen selailemaan kirjoja. hiillos hehkuu. ajattelen maallista rakkautta, sen roihahduksia, kipunointia, hehkua, tuhkaa.

 

   päivärukoushetken jälkeen hiljaisuus päättyy. jo kappelin eteisessä joku lausuu ensimmäiset sanat. me tarvitsemme tämänkin yhteyden muodon. se liittää meidät arkeemme, toisiimme, samaan ihmisyyteen.

***

  • ellinoora

    kuvistasi välittyy hiljaisuus. se sama, joka on pikemminkin korvien välissä kuin niiden ulkopuolella. hiljaisuuden kulttuuria voisi kutsua myös hitauden kulttuuriksi. mutta kun ihmiset yrittävät nykyaikana kyseenalaistaa elämäntapaansa ja arvojaan, kuulostavat vanhat adjektiivit hidas, hiljainen lähes kielteisiltä.

    olet varmasti pannut merkille siellä, miten intensiivistä äänetön viestintä on. ja senkin, miten paljon omille ajatuksille syntyy tilaa.

    Kommentin jätti meri · lauantaina 8. maaliskuuta @ 11:47

  • Hieno kuvaus hiljaisuusviikonlopusta! Pitäisiköhän itsekin osallistua joskus…

    Kommentin jätti Annikki · lauantaina 8. maaliskuuta @ 20:39

  • Meri
    moni pettyykin, ei tavoita hiljaisuudesta etsimäänsä, putoaa johonkin tyhjään. Monenlaista retriittiäkin on tarjolla erilaisin elämäntapaideoin ryyditettynä. Minulle retriitti on auennut nimenomaan hiljaisen (itsestään melua pitämättömän) uskon kautta. Kuten sanot, puheettomassa yhdessäolossa olemusviestintä ja eleet vahvistuvat. Niidenkin havainnoinnista vapautuminen edesauttaa sisäistä hiljaisuutta.
    *
    Annikki
    Rohkaisen kokeilemaan. Esimerkiksi Haapaniemen hiippakuntakartano Kuortaneella on hieno retriittipaikka.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 10. maaliskuuta @ 11:45

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.