Kävinpä viime viikolla taas nuokkumassa aikani kuluksi terveyssysteemin odotusaulassa. Piti otattaa tavanomainen verinäyte (joka viides viikko), minkä ohella jonotin tällä kertaa myös infoluukulle. Sieltä kysyin, miten sen suositellun rokotuksen saa. Tiedottajan vastaus oli, ettei hän tiedä, pitää kysyä potilastoimistosta (viereinen luukku). No, jonotin sitten taas sinne kuullakseni, että rokotusaine on loppu, pitää tulla ensi tiistaina jonottamaan toiseen aulaan.

Tänään oli se tiistai. Olin Toisen kanssa paikalla vähän jälkeen kahdeksan. Saimme numerot 90 ja 91. Olin ottanut aamun Hesarin mukaan ja sitä tutkiessahan se puolitoista tuntia saatiin miten kuten kulumaan. Usko meinasi loppua, kun numero 40:n paikkeilla kerrottiin, että rokotetta riittää enää n. 50:lle. Numero 80:n tienoilla tuli aluesairaalasta lisää rokotetta, mikä oli hyvä juttu, sillä siinä vaiheessa ovesta sisään oli kävellyt jo 150:s jonottaja. Meidän kahden piikitykseen ei mennyt kuin muutama minuutti, mutta jonotushan terveyssysteemissä onkin pääasia. Sopii ihmetellä, että tosi moni meidän ohellamme oli jättänyt jokasyksyisen kausirokotuksen väliin.

  • jonotus on jännä asia. aina kun kysyn kauanko tämä ja tämä kestää, ne vastaavat että pääset sisään mahdollisimman pian. mah­dol­li­sim­man pian kes­tää keskimäärin noin kolme varttia.

    sain pojaltani e-kirjan lukulaitteen juuri näitä tilanteita varten. luen fantasiaa, historiaa, klassikoita, tietokirjoja – mitä tahansa. lisäksi luen ulkomaisia lehtiä. jonossa ehtii opetella kieliäkin.

    Kommentin jätti meri · tiistaina 18. helmikuuta @ 21:03

  • Meri, mieluiten kuuntelisin musiikkia, mutta pelottaa, että nappulakorvaiselta saattaa vuoro mennä ohi. Kirja on hyvä – jos se ei tempaa liian syvälle toiseen maailmaan. Pahimpia ovat päivystysvastaanotot. Sinnehän sä meet vain äärimmäisessä hädässä ja tosi kipeänä – ja sitten siellä on tupa täynnä yhtä kipeitä, joita yritetään panna kiireellisyysjärjestykseen. Kyllä on minuutit pitkiä siellä.
    Systeemin palveluksia nauttiva oppii kärsivällisyyttä. Joskushan se vuoro sitten aina tulee.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 19. helmikuuta @ 14:09

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.