Pakkasmittari simahti nollaan. Näyttää ja tuntuu nuhjukkaalta. Tätä jos jatkuu, kohta kahlataan nilkkaa myöte sohjossa ja loskassa. Johan tässä ehti ollakin peräti kolme viikkoa oivaa pikkupakkasta, mitä mainiointa ilmaa ulkona tallusteluun ja kameran räpsimiseen. Toivottavasti tämä hartaasti ootettu ja hyvänä pidetty talvi ei vielä ollut ihan tässä.

Runebergilleki se koitti viimen taas liputuspäivä. Poikakaverin kaa on syöty yhet kaupan tötterötortut jo etuajassa. Itte merkkipäivänä nautiskellaan vielä ne lähileipomosta paikkakunnan parhaiksi äänestetyt päiväkahvin kera.

Tänikäisellä pitäis olla kirkkaana kuka se oli tämä Ruuneperi, jonka Vänrikki Stoolia ja Sua lähde kaunista piti ulkoa posmittaa. Juuonkin, mutta mitäkäs varten sen syntymäpäivää nyt vieläki pitää liputtaa. Oisko tuo jo pikkusen entinen runorintamallaki? No on on, mutta ensimmäistä ketä keksitään sitä aina muistetaan, niinpä se mennee. Ei menny montakan vuotta Ruunekreenin kuolemasta aikoinaan, ku miehen hahmo jo nostettiin pontevalle jalustalle pääkaupungin hienoimman puiston keskelle ja korkeelle. Siellä on ja pyssyypi. Ohi kulkee tuhannen tuhatta turistia, jotka ihmettellee, että kukapas se siinä.

Kiitosta vaan Ruunekvistille, että toimitti tulevan vuosisadan penskoille ulkoa opeteltavaa. Ja muorilleen siitä tötteröstä. Mussutellaan ja liputellaan!