Aamiaisella istahdamme lähelle erästä pariskuntaa, joka on kulkenut enimmäkseen omissa oloissaan ryhmän laidalla. Pitkä ja vaalea, näyttävästi pukeutuva rouva on ilmeisen ilahtunut juttuseurasta, miehensä syö aamiaistaan vaiti. Löydämme heti kohta sielujen sympatiaa rouvan kanssa, joka on ikään kuin odottanut, että jokin rikkoisi heidän keskinäisen vaikenemisensa. Mies on umpimielisen oloinen, mutta ei torjuva. Aamiaispuheet jäävät mietityttämään.

Tapaninmessuun kutsuvat kellot moikavat alhaalta kaupungista, kun joukkomme valmistautuu lähtemään maaseuturetkelle. Itävallassa kuuluu olevan ”seitsemän ihanaa järveä”. Tapaninajelulla näemme niistä neljä. Eilisen föhnin ennustama sade onneksi odotuttaa, aurinkoinen aamu on mitä kaunein, ja tunnelma kevyen iloinen kuten tapaninajelulle kuuluukin.

Ensimmäinen kuvauspaikka on Salzburgerlandissa Fuschlseen rannalla. Siitä matka jatkuu St. Wolfgangiin, jossa pysähdymme kävelemään Wolfgangseen rantaa. Siellä on Valkoisen Hevosen majatalo, joka on nimetty Ralph Benatzkyn operetin mukaan. Nousemme Wallfahrtskirchelle, jossa on vanhan puuveistotaiteen mestarin, Michael Pacherin valmistama upea monikerroksinen alttarikaappi 1400-luvulta. Vastaavaa ei ole toista maailmassa ja tämä on juuri tässä pyhälle Wolfgangille omistetussa luostarikirkossa. Mykistävää katsella, miten se on säilynytkin satoja vuosia, toki restauroituna, mutta silti alkuperäisenä. Alttarikaapin eri ’ovia’ pidetään auki juhlakausien mukaan. Nyt avoinna oli keskikaappi, Jeesuksen syntymä, sivuovineen.   

Seuraava pysähdyspaikkamme on Bad Ischl, viehättävä pieni kylpyläkaupunki Traun- ja Ischl-jokien tuntumassa. Siellä syömme kevyen keittolounaan kaupungin kuuluisimmassa kahvilassa, joka on herkkupuodin yläkerrassa ja ostamme kotiin tuliaisiksi pienen joulukakun ja peltirasiaan pakattuja pikkuleipiä. Niitä saamme sitten maistella vierailulle tulossa olevan ystävän kanssa. (Ja makoisia olivatkin!) – Paluumatkalle lähtiessä sää yhtäkkiä muuttuu pilviseksi, ja tuuli tuntuu raaemmalta. Näemme vielä Atterseen ja Mondseen maisemia Salzburgiin palatessa. Kevyitä sadepisaroita ilmaantuu tuulilasiin vasta kun olemme melkein kotona. Erinomainen tapaninajoretki!

Jäähyväisillalliselle ehdimme hyvin ja saamme seurata pöytäseurueiden muodostumista. Pöytämme täyttyy nopeasti ja ilokseni huomaan jo tutuksi käyneitä pareja, muun muassa aamiaisseuramme. Yritän keskustella joka suuntaan pöytänaapurien kanssa jotakin. Yllättäen käy ilmi, että oikealla puolellani istuva mies on syntynyt samassa etelä-karjalaisessa pitäjässä kuin minäkin. Se on kyllä jo aikamoinen sattuma! Ei hänkään siellä enää asu, mutta tuttuja paikkoja muistellaan. Sitten aamullinen keskustelukumppani kumartuu pöydän yli jatkamaan teemoista, joihin on helppo antautua mukaan. Miehensäkin on päässyt viimein puheen alkuun pöydän päässä istujien kanssa. On oikein rattoisaa.

Illalla pakkaamme laukut valmiiksi, nukumme hyvin ja aamiaisen jälkeen bussi tulee noutamaan meidät. Lähtiessä isäntä ja henkilökunta tulee vilkuttamaan, ja emäntä jakaa jokaiselle pikku pussillisen jouluhyvää evääksi. – Miten ihana joulumatka, kaikkineen!

Epilogi.        Helsinki-Vantaalla matkatavaroita odotellessa viereeni istahtaa  jämäkkä mies, muuan matkatoveri, joka oli kinastellut vaimonsa kanssa koko matkan, sanonut oikein rumastikin. Nyt mies huokaa tuskaisena, että on hyvä päästä kotiin, kun on koko matkan ajan ollut helvetillinen särky aikoinaan vammautuneessa olkapäässä.     – Ajattelen, että ihmistä voi niin helposti arvostella mielessään, kun ei tiedä, miten toisen on. Arvostelunhalu häviää, kun tietää. Muistaisinpa tämän.