Pimpom-pimpelipom! Oven takana seisoi Pikkuritari rapisevaan kääritty valitsemansa punakukkainen toisessa ja jouluinen pussukka toisessa kädessä. Ooh. Murunen oli nukahtanut tulomatkalla autoon ja ihmetteli silmät sikkaralla äidin sylissä missäs nyt ollaan. Armiaiset kuoriutuivat vanhempiensa avustamina tamineistaan, ja kohtsillään Murunenkin jo suunnisti tutulle leikkikalukopalle aarteita etsimään.

Pussukasta muuten paljastui Vaarille ja Mummelille omistetut kirjat, jotka voi täyttää vaikka kuvilla tai jutuilla. Muru kertoi ylpeänä, että oli ihan itse liimannut kannen koristeet. Kyllä ne olivatkin upeat! Omistuskirjoituksetkin kirjoissa oli, ne oli kirjoittanut Pikkuritari omakätisesti oikein mustekynällä. Se on viisivuotiaalle kyllä hieno saavutus.

Aterian aluksi syötiin salaattia ja rosollia ja jouluajan ensimmäiset kinkkuviipaleet maisteltiin kastikkeen, perunoiden ja kasvispaistoksen kera. Pikkuritari sai ankarasti ponnisteltuaan laskettua peräti kahdeksan hyvältä maistuvaa syötävää tarjolla olevista. Murulle taisi kertyä vähän vähemmän. Hänellä syönti sujuu siihen malliin, että kaikkea halutaan, jos kysyy, mutta lopulta lautasen sisällöllä voisi ruokkia pikkuisen possun, jos semmoinen vain olisi. Ja tähtipullan paras osa on Murusen mielestä ehdottomasti se tähti. Pullasta ei niin väliksi.

Piilosten leikkiminen on ehdottomasti Murun juttu. Pikkuritari keskittyi sillä aikaa piirtelyyn Mummelin lipaston ääressä. Hän tietää mistä laatikosta löytyy värikyniä, vihkoja ja piirustuspaperia.  Pian jo taas soitettiin ja laulettiin, kumpikin erikseen esittivät hienosti joululaulun isin säestyksellä. Ja Muru kertoi ihan oman keksimänsä tarinan, joka oli aika rasavilli.

Mummeli oli seikkaillut Tuomaan markkinoilla ja huomannut siellä eräässä joulukojussa poikatontun ja tyttötontun, jotka tahtoivat Pikkuritarin ja Murusen mukaan. Ehkä Muru keksii vielä ihan oman satujutun villikkotontun joulusta.