Aamulehden luettuani lähdin Stadiin. On hyvä, että semmoisia ihmisiä on muutama, joiden vuoksi tulee lähdettyä. Ja semmoinen Toinen, joka saattaa asemalle säällä kuin säällä ja tulee vastaan kun soitan. Perillä sukelsin kevyin askelin asemalta Citycenterin uumeniin. Sinne oli ilmaantunut uusia himottavan jännittäviä kujia ja käytäviä ja reittejä, joissa utelias ja aikava satunnaiskävijä voi ihanasti eksyä ja löytää.

Akateemisen alakertaan siirretty korttiosasto oli tietysti täynnä  samalla asialla olevia. Kassoille oli oikein jonolaput, mikä toimi tungoksessa rauhoittavana. Kohdalleni osui nuori mustatukkainen myyntihenkilö, jolta kysyin anteeksipyytävästi hymyillen vieläkö täällä myydään ballograf-kynien säiliöitä. – Juu, toki, sanoi tuo ja ohjasi oikealle hyllystölle. Tyhjät säiliöt olivat malliksi mukana, nopeasti hän setvi sirkein silmin minulle uudet.

Aterioimme ystävättären kera uudessa italialaispaikassa nimeltä Piccolo Mondo. Valitsin lounaslistalta puna-ahventa, porkkanainen alkukeitto oli herkkua, talon valkoviini laadukasta ja palvelu mitä miellyttävintä. Jälkiruoka kruunasi kaiken, kuten aina, valitsimme creme bruleen ja täällä se oli raikas, ohuenohuin porkkanalastuin ja parilla mustikalla koristeltu pikantti annos.

Monta ihanaa yllätystä tavallisena tiistaina: kynänsäiliöitä vielä myydään kirjoittaville, ikuisuusremontit Stadin keskustassa saattavat joskus valmistua, uusia ihania ruokapaikkoja löytyy kortteleiden uumenista, ystävätär näytti säteilevän elinvoimaiselta ja on alkanut taas maalata!