Huiskismummo hankkiutui junaan etelä-karjalaisesta kotikylästään aamupimeällä, Pissismummo auringon noustua pääkaupungin suunnalta. Kohtasivat he toisensa hämäläisten kaupungissa Salpausselkäin kainalossa. Kyseinen hämäläiskaupunki on kummallekin ollut aina ohituspaikka joko moottoritietä tai junarataa pitkin muualle matkatessa. Viimeisin poikkeama oli Pissismummon osalta sujunut pienessä paniikissa. Tarinan pointti: kun ei ohita, voi kivasti yllättyä.

Pissismummo oli jossain muinaismenneessä työelämässään kaupungissa tilapäisvieraillut, mutta vuosikymmenien saatossa paikan ilme on niin muuttunut, että tuntui kuin Elielin malliin pykätty kaupungintalo ja Alvarin kuulu ja komea kirkko vain olisivat olleet ennallaan. Ja ne käytiin ensi töiksi tsekkaamassa, että olivat.

Tämähän on varsinainen patsastelijoiden kaupunki, hihkuivat mummot.  Heti asemalta keskustaan päin lähtiijää tuijottelee hevosensa selästä itse Marsalkka. Kaupungintalon puistikossa pullistelevat uljaat miehet vähissä vaatteissa, rinteessä riehuvat hakkapeliitat ja modernimpaakin taidetta on ihmeteltävänä. Kirkonmäellä kyyristeleiksen umpionneton hahmo, toinen taas taivastelee kädet ylhäällä. – Nää sit varmaan on kirkkokuorolaisia, tuumi P.Mummo Launeen neitojen kohdalla. – Juuh, ja kyl nää hämäläiset on kovia poikia monttuja kaivamaan, totesi Huiskis. Keskellä kaupunkia näet oli kaksi korttelinkokoista kuoppaa, joissa kaivurit möyrästivät. Mitä lie tekeillä.

Mummot käpsehtivät kirkkoon ihailemaan Aallon arkkitehtuuria, istuivat aloilleen penkkiin ja veisasivat kaksi värssyä kummankin lempivirrestä. Keskusteltiin siinä vakaviakin veisuun päätteeksi. Kun ovesta pölähti sisään isompi sakki, oli sopiva sauma jatkaa matkaa patsaalta patsaalle.  

Hiukomisaikaan osuttiin viehättävään ravintolaan nimeltä Taivaanranta. Lounas syötiin oikein pitkän kaavan mukaan. Alkupaloja mutustellessa tuli tsekattua miten-menee-osio kummankin osalta. Lampaankareesta selviytyminen on tunnetusti herpaantumatonta keskittymistä vaativa urheilulaji – ellei peräti tartu luun päästä omin kätösin, minkä Huiskis kursailemati tekikin. Jälkiruoka kruunasi herkutteluhetken. – Paitsi ruoka on palvelukin täällä Taivaanrannassa taivaallista, oli yhteinen kiteytys ateriasta. Mummot arvostavat asiallista, luontevan tunkeilematonta ystävällisyyttä. Taju asiakkaan ääneen lausumattomista toiveista on jo suorastaan luksusta.  

Kadun kulmassa kartta kädessä aprikoivat mummot yllätettiin kahdesti. Hämäläisetkö hitaita? Vähäpuheisia vai? Heti kohta pysähtyi ystävällinen naisihminen kysymään, voisiko auttaa. Ensimmäinen opastaja kertoi mitä näkemisen arvoista keskustassa on. – Aloittakaa kaupungintalolta, hän sanoi ja se oli hyvä neuvo. Asemalle palatessa mummot pyydettiin ihan mukaan ja ohjattiin oikotietä kaupunginsairaalan läpi. Opastaja jäi sinne töihinsä ja mummot jatkoivat asemalle ja sieltä tyytyväisenä illan hämärtyessä kotiin.

  • Voi, miten ihana kertomus, melkein kuin itse olisi ollut kävelemässä vieraassa kaupungissa.
    Rupesin vaan arvuuttelemaan, että mikäköhän paikkakunta se olisi. Ei varmaan Mikkeli, vaikka siellä on Mannerheimin patsas, mutta kun se on Savoa. Ei ehkä Jyväskyläkään, eihän se ole Hämettä. Jospa sitten olisi Tampere tai Hämeenlinna, en tosin muista ratsastajapatsasta siellä.
    Kaupunkeja Suomessa riittää nykyään, mutta ei noin komeita taloja ja ei Mannerheimeja kuitenkaan joka paikassa.

    Kommentin jätti Tuula · tiistaina 19. marraskuuta @ 00:36

  • Moi Tuula, arvaapas vielä kerran se kaupunki, vihjeitähän on tekstissä runsaasti! Lisäksi voisi vielä vihjaista, että hämäläisyyttä on siteeksi, mutta myös Viipurista sodan jaloista siirrettyä kulttuuria ja liike-elämää. Itse asiassa ensimmäinen avuntarjoajakin kertoi neljä vuotta vasta asuneensa siinä kaupungissa.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 19. marraskuuta @ 20:04

  • Ihana reissu mummoilla on ollut! Tuollaisia matkoja tarvitsee välillä jokainen!

    Kommentin jätti Sari · tiistaina 19. marraskuuta @ 09:27

  • Sari, tavallisista reiteistä poikkeaminen on ihanaa!

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 19. marraskuuta @ 20:05

  • Jospa se olisi Lahti, kun ei muuta tule mieleen. Ei se ole minulle kovin tuttu ja – anteeksi vaan – mutta ei siellä voi noin hauskaa olla.

    Kommentin jätti Tuula · tiistaina 19. marraskuuta @ 21:17

  • No Lahtipa hyvinkin. Mitä hauskuuteen tulee, samanlainen ennakkoluulo ajoi meidät ottamaan selvää asianlaidasta. Kokemus oli varsin myönteinen!

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 20. marraskuuta @ 14:26

  • Kun on myötämielisyyttä ja innostusta mukana ystävän lisäksi, maailma ilmiöineen näyttää kauniimmalta. Minullekin Lahti on ollut ohi sujahtamisen paikka, mutta täytyypä joskus ottaa kohteeksi. Kirkko on hieno, sen olen joskus kiireessä katsastanut.

    Kommentin jätti Tuula · torstaina 21. marraskuuta @ 19:14

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.