Nukutaan hyvin ja pitkään. (Tämä koskee tietysti erityisesti vapaakansalaisia, kuten eläkeläisiä ja muuta joutoväkeä.) Sopii herätä hauskasta unesta, jossa tapahtuu mukavia asioita. Ei sanota elämäntoverille mitään siitä, että hän unohti illalla käynnistää tiskikoneen. Hän sentään korjasi iltateeastiat koneeseen.

Aamiaisella ihmetellään outoja valoviiruja pihalla. Kas, aurinko pilkahtelee! Se ei siis ole ihan kokonaan meitä pohjolan asukkeja hylännyt. Voiko olla todellista, että tänään ei sada? Ruoka uuniin kypsymään ja kävelylenkille. Raikasta!

Puolilta päivin Toinen avaa radion. Siellä laulaa iki-ihana Rita Streich, koloratuuri-ihme 50-luvulta. – Tämähän ihan valostaa päivän, innostun. – Torstaisin tähän aikaan tuleekin kymmenen minuuttia Valomusiikkia, sanoo siihen Toinen. – Oooh, ihan kymmenen minuuttia kerran viikossa! Kiitollisuudellani ei ole määrää.

Siitä muistankin, että myös omissa levyhyllyissämme on valomusiikkia. Miksi emme soittaisi niitä pilvisinä päivinä? Miksi en valitsisi luettavaksi valokirjoja marraskuussa? Muumeja, Uppo-Nallea, Tonttukirjaa, Keijukaissatuja… Onko pakko lukea ankeaa pussikaljakirjallisuutta, vaikka miten yllytettäisiin?

Illan hämärtyessä aukeaa kynttilävaloisassa kirkossamme Rukouspolku. Siinä on kaksitoista etappia, joilla voi pysähdellä, antaa sanan, valon, värien ja hiljaisen musiikin puhutella.

On mahdollista valita valo.